Hae
Paletilla

I Love me messufiilikset 2019

Untitled

Ennen kuin palataan normaalien postauksien pariin niin puhutaan hetki viime viikonloppuna olleista I Love me- messuista. Olen joka vuosi tehnyt I Love me messufiilikset postauksen joten on aika tehdä sellainen myös tänä vuonna. Me suunnattiin tänä vuonna I Love me- messuille jo perjantaina sillä ajateltiin ettei silloin olisi niin paljon väkeä messuilemassa. Olen yleensä ollut messuilla aina lauantaisin ja vuosi vuodelta kävijamäärät vain lisääntyvät. Se tietenkin kertoo siitä, että I Love me- messut vetävät kävijöitä vuosittain vain lisää ja lisää!

I Love me messufiilikset

Saavuttiin Helsingin messukeskukseen noin 11 aikaan ja yllätykseksi messuhallissa riitti vilinää jo silloin. Messukävijät olivat selkeästi huikeiden messutarjouksien kimpussa ja pakko myöntää, että I Love me- messut ovat aina olleet sellaiset mistä saa hankittua omia suosikki tuotteita huikeaan hintaan,  mutta tänä vuonna en kuitenkaan ostanut itselleni messuilta mitään. En kokenut tarpeelliseksi täydentää jo täysiä kosmetiikka varastoja.

I Love me messufiilikset

Messuilla näkyi tänäkin vuonna vahvasti korealainen kosmetiikka sekä luonnonkosmetiikka. Näytteileasettajat olivat kuitenkin lähes samat kuin viime vuonna vaikka joukosta löytyi muutamia uusiakin kuten Lidl ja Lumene. Itseäni joka vuosi jää hieman harmittamaan, että pisteet ovat jotenkin hassusti aseteltu messuhalliin, että yli puolet kiinnostavista brändeistä jää näkemättä.

Untitled

Nämä oli itselleni seitsemännet I Love me- messut ja tänä vuonna tuli myös kierrettyä enemmän muoti sekä hyvinvointi puolella. Viime vuonna harmittelin sitä, että muoti ja hyvinvointi puoli kasvaa vuosittain isommaksi ja näin ollen taas kauneuspuoli pienenee, mutta tänä vuonna kiinnostukseni oli jopa ehkä enemmän juuri tuolla muoti ja hyvinvointi puolella. Oli kiva päästä tutustumaan erilaisiin vaate brändeihin ja kävin katsomassa ekaa kerta jopa muotinäytöstäkin josta pidin kovasti.

I Love me messufiilikset

YHTEENVETO I LOVE ME MESSUISTA

Kaiken kaikkiaan messut olivat mielestäni todella kivat ja joka vuosi sinne vaan tulee lähdettyä. Tänä vuonna kuitenkin oma motivaatio oli kiertelyn suhteen todella nollassa joten paljon näi näkemättä ja kokematta vain siksi ettei itse oikein jaksanut kierrellä. Messuista jäi käteen mielenkiintoisia brändejä sekä yhteistyökumppaneiden tapaamisia. Eiköhän messuilemaan lähdetä kuitenkin ensi vuonna uudestaan!

Millaiset fiilikset sinulle jäi I Love me- messuista?


Myös nämä voisivat kiinnostaa:

I LOVE ME MESSUFIILIKSET 2019

GLOSSYBOX LOKAKUU 2019

O’KEEFFE’S TEHOKKAITA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE

Kaupallinen yhteistyö

Näin kosteutat vartalon ihoa ilman rasvaista tunnetta

Kaupallinen yhteistyö: Beautyko.fi
*Sisältää mainoslinkkejä

Untitled

Onko siellä ihmisiä jotka vihaa vartalon ihon kosteutusta vaan siksi, että ei pidä siitä lähmäisestä tunteesta mitä paksut voiteet jättää iholle? Täällä on ainakin yksi joka on juuri tuon takia maailman laiskoin rasvaamaan vartalon ihoa. Monet vartalovoiteet ovat todella tuhteja mikä on toisaalta hyvä asia, mutta ne jättävät inhottavan rasvaisen tunteen iholle. Tähän on kuitenkin ratkaisu, nimittäin Eyenlipin valikoimasta löytyy ihoa kosteuttava geeli joka ei jätä iholle lähmäistä tunnetta vaan imeytyy ihoon sekunneissa! Kyseessä on nopeasti imeytyvä vartalovoide *Eyenlipin Calamsi Vitamin Soothing Gel. 

Vaikka talvi on tulossa ja paksumpien vartalovoiteiden käyttöönotto olisi kannattavaa, mutta en vain itse rehellisesti kestä sitä rasvaista tunnetta iholla ollenkaan. Atooppiseen ihoon taipuvainen ihoni kuitenkin kaipaa ympäri vuoden kosteutusta joten koen paremmaksi paheeksi käyttää kevyttä vartalogeeliä kuin jättää koko vartalon iho kosteuttamatta. Eyenlipin kosteuttava geeli on myös mielenkiintoinen sitä voi myös käyttää kasvoille.

Untitled

EYENLIP CALAMANSI VITAMIN SOOTHING GEL

Eyenlipillä on myynnissä siis kosteuttava geeli joka sisältää kumkvattia joka on siis kääpiositrus jossa on todella paljon C-vitamiinia. Sen lisäksi Eyenlipin ihoa kosteuttava geeli sisältää hyaluronihappoa, rohtosammakonputkea jonka sanotaan stimuloivan kollageenin tuotantoa sekä paljon erilaisia kasviuutteita. Koostumus on nimensäkin mukaisesti geelimäisen kevyttä ja tuoksu taas on puolestaan raikkaan sitruksinen, mutta ei mitenkään voimakas mitä voisi olettaa.

Geelin koostumus on todella kevyttä ja iholle levittäessä sen koostumus muuttuu lähes vesimäiseksi. Tämän kanssa ei tarvitse odotella imeytymistä eikä iho jää ollenkaan nahkeaksi geelin imeydyttyä ihoon. Vaikka tuotteessa on sitruksinen tuoksu niin sen imeydyttyä ihoon tuoksu katoaa kokonaan. Iho jää todella pehmeäksi voiteen jälkeen, mutta näin talven tullen tämä voi olla monelle liian kevyt vartalotuote.

Untitled

Nopeasti imeytyvä vartalovoide

Geeliä voi tosiaan käyttää myös kasvoille ja se tekee tuotteesta aika mielenkiintoisen. Markkinoilla ei juurikaan ole vartalotuotteita jotka kävisivät myös kasvoille, mutta tiedän että sellaisia tuotteita etsitään todella usein. Geelimäinen koostumus voi antaa meikille hyvän pohjan vaikka itse suosinkin kasvojen kosteutuksessa ihan kasvoille tarkoitettuja tuotteita. Geeliä voi käyttää myös kasvoilla kosteuttavana kasvonaamiona.

Kaikista kuiva ihoisimpien kannattaa ottaa kevyen geeli kosteusvoiteen lisäksi käyttöön myös hieman paksumpi voide ainakin kylmien kelien tullessa. Ne jotka vihaavat paksujen voiteiden jättämää rasvaista tunnetta iholla, kuten allekirjoittanut niin tämä nopeasti imeytyvä vartalovoide on juuri sinulle. *Eyenlip Calamansi Vitamin Soothing geelin hinta on 7,90€ ja tässä tuotteessa todella kohtaa hinta-laatusuhde! Näin edullista tuotetta jossa on oikeasti hoitavia raaka-aineita ei tule ihan heti vastaan.

Koodilla ”Paletilla” saatte -10% alennuksen ostoksen loppusummasta *Beautyko.fi verkkokaupasta. (Ei koske jo alennettuja tuotteita)


Myös nämä voisivat kiinnostaa:

SILMÄPUSSIT VEKS! TURVOTUSTA POISTAVA SILMÄNYMPÄRYSNAAMIO

KOUKUTTAVA K-BEAUTY – SHEET MASK