Hae
Paletilla

This Or That Blogihaaste

Life Of Menta blogia kirjoittava ihana Minttu haastoi minut tekemään This or That blogihaasteen jota innoissani lähdin tekemään. En ole vielä itseäni täällä Stoorin puolella esitellyt joten tässä on uusille seuraajille pieni pinta raapaisu musta tämän haasteen vastauksien ja kuvien avulla !

20686C29-68C3-4816-99F9-EC25FE32E4DB

Suihku aamulla vai illalla?

Arkisin ehdottomasti illalla, sillä omistavani paksut ja pitkät hiukset ottavat ihan oman aikansa kuivua. Aamulla ennen töitä suihkussa käyminen ei tulisi kuuloonkaan sillä herään noin 45minuuttia ennen kun olen jo ovesta ulkona!

Kaupungin ydin vai luonnonläheisyys?

Olen niin kaupunkilainen kuin olla ja voi. Vihaan oikeastaan luonnossa olemista ja mökkeilykään ei innosta. Vaikka kauniiden paikkojen näkeminen on kivaa ja ne paikat ovat yleensä luonnossa niin rakastan hälinää kaupungissa ja sitä, että on ihmisiä ympärillä.

Kirkkaat vai neutraalit värit?

Kirkkaat sävyt meikissä, mutta pukeudun ehdottomasti neutraaleihin väreihin. Ja mustahan on paras väri ja se toimii aina!

Outo vai typerä?

Joskus ottaa vaan kalloon, kun ihmiset on niin typeriä eikä tajua.

Kevät vai syksy?

Keväällä ollaan askel lähempänä kesää ja talvi on saanut väistyä tieltä.

IMG_3700

Minttu vai kaneli?

Ei ole riisipuuroa ja kanelia voittanutta.

Suunniteltu vai extempore?

Extempore reissut on parhaita, mutta niitä tulee kyllä tehtyä liian vähän.

Leffa kotona vai teatterissa?

En viihdy juurikaan kotona, joten ehdottomasti teatteri.

Espresso vai latte?

Espresso, yleensä liian jäykkää.

Kysymysten esittäjän vai vastaajan rooli?

Oon molemmissa tosi huono vaikka välillä tuntuu, että voisi itsekin olla joskus hiljaa.

IMG_3592

Halit vai pusut?

Molempi parempi oikeastaan.

Tulinen vai mieto ruoka?

Meillä ei mies kestä juurikaan tulista ruokaa ja välillä on hauska, kun ravintolassa tarjoilia yleensä tarjoaa mun jotain extra hottia ruokaa ensin miehelle ja siinä vieressä ite soperran, että ei kun se on mulle.

Nahka vai pitsi?

Toimii vuodesta toiseen.

Ylipukeutunut vai alipukeutunut?

Vaikka tuntuu usein, että on itse aina alipukeutunut.

Kokemus vai mukavuus?

Oman mukavuus alueen ulkopuolelle astuminen poikii melkosen kokemuksen.

IMG_3185

TV-sarjat vai elokuvat?

En oikeastaan katso edes TV:tä.

Rock– vai countrymusiikki?

Oon vuosia jo kuunnellut hieman raskaampaa musiikkia!

Puna- vai valkoviini?

Sen verta aikuistunut edes, että extra makee valkoviini maistuu.

Yksin vai yhdessä työskentely?

Tulee pitkä työpäivä jos ei ole ketään kenelle höpistä.

Uiminen vai rannalla makoilu?

Sama talviturkki vieläkin kolmen vuoden takaa joten…

DAB26E89-EE06-4F0C-8157-C6544E930EC3

Pikaruoka vai kunnon ravintola?

Useimmiten menee kyllä helposti pikaruokaa hakemaan sillä sitä saa nopeasti!

Perunasalaatti vai pastasalaatti?

Syön tosi harvoin perunaa muutenkaan.

Parilliset vai eriparisukat?

En ymmärrä miten jotkut voi käyttää eriparisukkia. Mullahan ei ole muita kun valkoisia nilkkasukkia joten ei edes tule vahingossakaan laitettua eriparia jalkoihin.

Tanssiminen vai laulaminen?

Oon varmasti lahjakkaampi jossain muussa kuin tanssimisessa tai laulamisessa.

Puhelin vai netti?

Ei puhelinta ilman nettiä.

Kertokaa ihmeessä vastaisitteko saman vaihtoehdon vai ihan päinvastoin? Haasteen saa tehdä kuka vaan, mutta haastan itse seuraavat mikäli ette ole vielä haastetta tehneet: Linda, Mari, Taina,

10 kommenttia

  1. SariBP kirjoitti:

    Kiva lukea sunkin vastaukset, ja olihan niissä aika paljon eroavuutta omiini. Luulen, että ylipukeutuminen on monelle varmempi valinta kuin alipukeutuminen;) Onpas sulla upean pitkät hiukset, vau ja noita kynsiä ihailen aina instassakin!

  2. Linda kirjoitti:

    Kiitos haasteesta<3 Täytyykin heti alkaa vastailla näihin 😀 Joo mäkään en tajua miten joku voi käyttää eriparisukkia! Mä tein joskus sen virheen, että ostin parista eri kaupasta mustia nilkkasukkia ja pesun jälkeen oli sitten aina hirvee duuni lajitella ne oikeat parit, kun vaikka kaikki oli mustia, oli niissä kuitenkin vähän eroa :'D

    Tästä oppi taas kivasti kaikkea pientä uutta susta 🙂 Kivaa viikonloppua Viivi ♥

    • Viivi Nurminen kirjoitti:

      Mahtavaa, että lähet tekemään postausta! Innolla odotan sun vastauksia <3 Tiedän tunteen sillä vaikka mun sukat on samasta paikkaa niin toiset on aina mustempia kuin toiset 😀 Oon luovuttanut sen suhteen, että ettisin telineestä saman väriset 😀

      Ihanaa viikonloppua sinnekin! <3

  3. Charming Nails kirjoitti:

    Kiitos haasteesta, voisin jossain vaiheessa vastailla 🙂

  4. Mari_Shopaholic kirjoitti:

    Jee, kiitos haasteesta! 😀 Täytyy laittaa tekeille, tää oli kiva.

  5. Mariam B kirjoitti:

    Ihanat nuo kynnet ja sun hiukset<3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.