Hae
Paletilla

Ihonhoito ei katso hintaa

Oon pyöritellyt mielessäni jo pitkään puhumistä siitä, että miksi ihonhoidon kuvitellaan aina maksavan maltaita. Ihoa täytyy hoitaa oman ihotyypin mukaan, mutta onko väliä maksaako kasvojenpuhdistus viisi- vai viisikymmentä euroa jos se toimii juuri sinulla niin kuin pitääkin?

ihonhoito

Oon itse aina ajatellut kaikista asioista niin. että halvalla saa välillä ihan hyvääkin ja on tyhmää maksaa asioista tuplasti enemmän vaikka esimerkiksi pelkän merkin takia. Tiedän, että monet jättää ostamatta esimerkiksi suomalaisia kosmetiikka merkkien tuotteita vain siksi, että ne on halpoja ja oletetaan heti ettei ne voi olla edullisen hinnan takia hyviä. On asioita mistä itsekin olen valmis maksamaan, mutta suurimmaksi osaksi pihistän asioissa missä on vain mahdollisuus. Meillä perheessä kukaan ei ole ollut juurikaan kiinnostunut ihonhoidosta tai meikkaamisesta joten ennen opiskelu aikojani hommasin meikkini sekä ihonhoitotuotteeni itse. En ole koskaan ollut yhdellekään brändille uskollinen ja ala-ikäisenä ostoskoriin sujahti tasan tarkkaan ne kaikista edullisimmat tuotteet. Ihonhoito ei mielestäni katso hintaa sillä jokainen tuote ajaa asiansa esimerkiksi meikin puhdistuksessa tai ihonpuhdistuksessa. Tärkeintä on vain se, että ne meikit ja sen ihon putsaa edes jollain tuotteella.

ihonhoito

Ihonhoitotuotteita marketista vai selektiiviseltä puolelta?

Olen aina ollut sitä mieltä, että kosmetiikan käyttäjiä on kahdenlaisia.. tai itseasiassa kolmenlaisia! Yhdet ostaa halpaa marketti kosmetiikkaa ja toiset ainoastaan selektiivistä kosmetiikkaa. Toisen mielestä kalliit Biotherm, Lancome ja Clinique parempaa kuin ne Herbina, LV tai Lumene. Onhan se fakta, että kalliimmissa tuotteissa on aina enemmän laadukkaita raaka-aineita sillä kaikkien tuotteiden ainesosat on ne mitkä niissä tuotteissa maksaa. Mutta silti ne edulliset voi olla yhtä hyviä. Unohdin tietysti mainita pelkkien apteekkituotteiden käyttäjät jotka on vannoutuneita apteekista saatavien kosmetiikkatuotteiden käyttäjiä sillä ne ei tietenkään sisällä mitään iholle vaarallista ja on enemmän tutkittuja. Itse pidän selektiivisestä kosmetiikasta, mutta rakastan markettikosmetiikkaa! Lääkärit määtää lääkkeitä ja siksi en esimerkiksi pidä ollenkaan apteekin perusvoiteista, koska noh… niissä ei ole ihoa hoitavia aineosia juurikaan yhtään.

ihonhoito

IHONHOITO on tärkeää hinnasta rIIPPUMATTA!

Voiko halvalla saada muka hyvää? Voi! Korealainen kosmetiikka on loistava esimerkki siitä, että tuotteet voi siltää laadukkaita ainesosia, mutta hinta on silti edullinen. Korealainen kosmetiikka on tuonut allekirjoittaneelle pihille niin mieletöntä mielihyvää, että ei tosikaan! Kuka nyt kieltäytyisi edullisesta kosmetiikasta joka kuitenkin sisältää mielettömän hyviä raaka-aineita?

Tän postauksen ideanahan ei tosiaan ole kenenkään kosmetiikka tottumuksia ruotia vaan kertoa ettei ihonhoito katso hintaa sillä pääasia on kuitenkin se, että sitä ihoa hoidetaan jotenkin. Jokaisen pitäisi vähintään illalla puhdistaa kasvot ja kosteuttaa iho. Pointtina oli se, että se on ihan sama maksaako se puhdistustuote 5€ vai 50€.

ihonhoito

Muistatteko kun iltalehti kirjoitti Nivean Cream voiteesta miten se oli paljon parempi kuin joku todella kallis kasvovoide? Kävin itse silloin hakemassa kyseisen voiteen kaupasta ja se on siitä lähtien ollut sellainen tuote joka on löytynyt mun kosmetiikka arsenaalista. Silloin, kun kärsin todella paljon kuivasta ihosta niin se oli ainoa voide joka auttoi siihen kuivuuteen. Nykyään mun mies ei suostu käyttään mitään muuta kasvorasvaa kuin Nivean Creamia, koska opetin sen käyttämään kyseistä voidetta. Se miksi toin Nivean Cream voiteen esille tässä jutussa on se, että mun mielestä se on loistava  esimerkki siitä ettei hyvän tuotteen tarvi maksaa kuin muutaman euron.

ihonhoito

Nivea, LV, Cien, Ziaja ja lukuisat muut edulliset kosmetiikka brändit myy oikeasti todella varteen otettavia tuotteita ihonhoitoon joten omasta ihostaan huolehtiminen ei tarvitse maksaa todellakaan maltaita. Ois kiva kuulla millaisia ajatuksia tämä postaus herätti? Millainen kosmetiikan käyttäjä sä itse olet ja tarviiko sinusta kosmetiikkatuotteiden maksaa enemmän ollakseen hyviä? Jokaisella on mielestäni oikeus hoitaa ihoa hinnasta riippumatta!


Myös nämä voisivat kiinnostaa:

MITEN PÄÄDYIN KOSMETOLOGIKSI JA MILLAISTA ON TYÖSKENNELLÄ KAUNEUDENHOITOALALLA?

MÄÄRITTELEEKÖ IKÄSI SEN MITÄ KOSMETIIKKATUOTTEITA VOIT KÄYTTÄÄ?

BLOCKFEST 2018 – MITEN FESTARIKANSA OLI PUKEUTUNUT JA LAITTAUTUNUT KAUPUNKIFESTAREILLE?

 

Seuraa instagramissa: Paletillaviivi

8 kommenttia

  1. Ansku-Glitteri addikti kirjoitti:

    Mä olen kanssasi aika samoilla linjoilla. Hyvä tuote voi olla edullinen, mutta joskus ne vähän kalliimmat selektiivisen kosmetiikan tuotteet vaan peittoaa markettikosmetiikan. Esimerkiksi omalla kohdalla ripsivärit on se mistä en tingi. Vaikka monet esim ekhuvat Essencen ripsareita ja ne on tosi edullisia, niin kaikista kokeiluista huolimatta ne ei sovi mulle lainkaan. Siksi olen valmis maksamaan vähän enemmän hyvästä ripsarista joka tyydyttää mun tarpeet. Toiseksi ihonhoitotuotteissa katson yleensä enemmän suosituksia ja arvioita ja vertaan niitä omiin kokemuksiin. Joskus kalliimpi tuote sopii paremmin, joskus halvempi. Hinta ei aina ratkaise 🙂

    • Viivi Nurminen kirjoitti:

      Juuri näin! Mä en oikeastaan omalla kohdallani koskaan ole törmännyt siihen, että joku kalliimpi tuote olisi tehnyt itselleni mitään wow efektiä. Nyt siis puhutaan ihan päivittäin käytettävistä kosmetiikkatuotteista joten siksi itse suosin edullisia vaihtoehtoja. Essencen ripsivärit on hyvä esimerkki! Ne toimii mulla loistavasti, mutta tiedän ettei ne toimi kauhean monillakaan.

  2. Linda/Lipstick Love kirjoitti:

    Mulle itselleni tärkeintä on löytää ne omalle iholle parhaiten sopivat tuotteet eikä sillä hinnalla oo siinä kohtaa väliä. Käytän sekä edullistä että kalliimpaa kosmetiikkaa, ja vaikka kalliimmissa tuotteissa monesti tosiaan on vähän laadukkaammat ainesosat, ei sen halvemmankaan huonoa tarvitse olla. Ja harvoin se onkaan! Kalliimmissa tuotteissa maksetaan monesti myös siitä itse brändistä, ja uskon että joillain pelkästään selektiivistä kosmea käyttävillä se käyttö perustuu ainakin osittain juurikin siihen kalliimmasta kosmetiikasta saatavaan käyttökokemukseen ja mielikuvaan siitä, että se on iholle paljon parempi vaihtoehto kuin edulliset tuotteet. Ja varmasti joidenkin kohdalla se pitää ihan paikkansakin.

    Kaikki ei toimi kaikilla ja se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Pääasia tosiaan on, että ihoaan hoitaa edes jollain tuotteilla ja mun mielestä hintaa tärkeämpää onkin kiinnittää huomiota siihen, että tuote on omalle iholle sopiva. Onneksi eri ihotyypeille löytyy tuotteita sekä sieltä markettipuolelta että selektiivisen kosmetiikan joukosta 🙂

    • Viivi Nurminen kirjoitti:

      Nimenomaan. Tärkeintä on juuri se, että löytää omalle ihotyypille ja omalle iholle sopivimmat tuotteet. Nykypäivänä on vaan aika normaalia, että jope ne edulliset tuotteet sisältävät yhtä hyviä ainesosia kuin ne kalliimmatkin. Mun mielestä on ihan ok olla vannoutunut jollekin tietylle brändille mikäli on kokenut heidän tuotteensa itselleen sopiviksi. Kalliimmissa tuotteissa yleensä maksetaan brändistä sillä n4 tuotteet ovat kokonaisuus jossa yhdistyy hyvät ainesosat, mutta rahaa on myös käytetty ulkoasuun sekä kaikkeen muuhun. Edullisimmissa tuotteissa panostetaan laatuun, mutta pihistetään sitten jostain muusta.

      Kaikki tuotteet ei tosiaan toimi kaikilla ja aina se sun kaverin mielestä paras tuote voi olla huonoin vaihtoehto itselle. Mä jankutan tätä lausetta aika paljon päivittäin. Postauksen ideahan oli, että käytännössä hinnalla ei ole mitään väliä kunhan vain hoitaa ihoa!

  3. Mimmuli kirjoitti:

    Yhtään inci-listaa ja raaka-aineita ymmärtävä ei voi oikeasti pitää kolmen euron Lidl:n voidetta parempana kuin hieman kalliimpaa, mitä ei ole täytetty muovilla ja muilla synteettisillä ainesosilla. Itse en ainakaan halua iholleni tai ympäristööni Lidl:n voidetta missä on mm. lipeää, parabeenejä ja synteettisiä säilöntäaineita. Nämä synteettiset ainesosat vain meikkaavat ihon sileäksi ja pehmeäksi, mutta niilä ei ole todellisia ihonhoidollisia vaikutuksia.

    • Viivi Nurminen kirjoitti:

      Ymmärrän aika paljon inci- listoista, mutta en vältä mitään erityisiä ainesosia. Ihmiset alkaa muutenkin olemaan todella tietoisia eri raaka-aineista mitä on ihan mahtava juttu. Kaikille ei ole kuitenkaan tärkeää se mitä tuote sisältäää vaan se, että se on edullinen ja ajaa asiansa. Kaikilla on kuitenkin oikeus hoitaa ihoansa sisälsi tuotteet sitten jonkun mielestä sellaisia ainesosia mitä toinen ei iholleen laittaisi.

      Postauksen tarkoituksenahan ei ollut takertua mihkään erityiseen merkkiin tai tuotteeseen ja pääpointtina oli juuri se, että käytännössä ihonhoidolle ei voi asettaa hintaa. Se, että käyttääkö edullisia voiteita tai vähän kalliimpia niin sillä ei ole mitään väliä.. molemmat on täysin ok!

      Yleensä halpa hinta yhdistetään huonoihin raaka-aineisiin, mutta kyllä niitä löytyy niistä kalliimmistakin tuotteista. Synteettisiä ainesosia siis löytyy ihan mistä vaan. Tärkeintä on kuitenkin se, että mikäli itse haluaa näitä välttää niin löytää itselleen sopivat tuotteet joista näitä ainesosia ei löydy 🙂

  4. Kaitlin kirjoitti:

    Mua vähän naurattaa nyt ajatella kuinka paljon rahaa oon elämässäni käyttänyt ihonpuhdistustuotteisiin kun neljä vuotta sitten löysin Lactoline pesunesteen joka maksaa jotain 2,70€ 500 ml pullo, ja se on parasta millä oon ikinä naamani pessyt, putsaa kaikki meikit eikä kuivata tai kiristä yhtään, ja se yksi pullo riittää mulla noin vuoden verran 🙂

    • Viivi Nurminen kirjoitti:

      Hei ihan mahtavaa, että oot löytänyt noin edullisen tuotteen joka sopii just sulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.