Hae
Paletilla

I Love me messufiilikset 2018

Viime viikonloppu oli täynnä tekemistä ja lauantaina suunnattiinkin Inkan kanssa Helsinkiin I Love me- messuille. Niin kuin itse joka vuosi! I Love Me- messut kokoaa saman katon alle kaikki kiinnostavimmat kauneus sekä kosmetiikka yritykset ja tämän takia sinne on päästävä vuodesta toiseen! En edes muista monesta vuosi tämä oli kun osallistuin kyseisille messuille, mutta tässä on pieni katsaus vuoden 2018 I Love me messuille. Mitä messuilta löytyi ja millaiset fiilikset tänä vuonna jäi?

Untitled

Itseäni kiinnosta messuilla sen kauneuspuoli joten siihen tuli keskitettyä kaikista eniten. I Love me messuilla oli tänä vuonna paljon erilaisia näytteilleasettajia ja yrityksiä kuin viime vuosina sekä terveys puoli oli kasvanut entisestään. Kauneus puoli pienenee vuosi vuodelta mikä sinänsä on harmi, kun messukävijöitä juuri kauneuspuolelle on kaikista eniten. Tänä vuonna I Love me messujen kävijäluku oli 56 000 ihmistä joista suurin osa on kiinnostunut kauneuteen ja kosmetiikkaan liittyvistä jutuista. Vaikka väkeä riitti ja kauneuspuoli oli pieni niin messut olivat kuitenkin yhdet parhaimmat viime vuosiin verrattuna! Ehdottomasti kauneimmista näytteilleasettajista oli Jolien ranskalaiseksi bistroksi rakennettu messupiste!

I love me

Uutena messuilla korealainen kosmetiikka

Tänä vuonna I Love me- messuilla näkyi vahvasti korealainen kosmetiikka ja myös messukävijät näyttivät olevan innoissaan siitä! Korealainen kosmetiikka on löytänyt Suomalaisten keskuuteen ja moni on kiinnostunut heidän kymmenen vaiheisesta ihonhoito rutiineista ja erilaisista kosmetiikka trendeistä mitkä ovat sieltä rantautuneet. Saimme myös kutsun Bearelin pisteelle jossa meitä oli vastassa ihanan sympaattinen asiakaspalvelia joka auttoi meitä löytämään juuri meille sopivat tuotteet. Bearelin piste oli varmasti messuilla muiden korealaista kosmetiikkaa tarjoavien yritysten kanssa varmaan messujen vilkkaimpia pisteitä! Yksi näistä pisteistä oli ehdottomasti Elevenin piste.

Biozellin pisteelle olimme saaneet kutsun etukäteen joten suuntasimme messuille päästäyämme suoraan heidän pisteelle. Tutustuimme uuteen Color Tech sävytteeseen jota olinkin ehtinyt kokeilemaan jo ennen messuja. Kyseessä on todella tehokas ja runsaasti väripigmenttejä sisältävä sävyte jolla on helppo ylläpitää hiusväriä. Hetki pisteellä oli mukava ja sieltä sai kattavasti tietoa Biozellin tuotteista.

Untitled

Erilaisia kauneuden verkkokauppoja

Messuilla myös huomasi sen, että kuinka paljon on erilaisia kauneuden verkkokauppoja! Moni yrityksistä toimii ainoastaan verkossa ja yksi kiinnostavimmista yrityksistä joka jäi mieleeni oli Skincity. Skincityn nettisivuilla pystyy tekemään ihoanalyysin jonka jälkeen saat 3 tuotesuositusta heidän omasta valikoimastaan. Skincity on ihonhoitoklinikka netissä joka on ajatuksena ihan älyttömän kiinnostava ja suurena plussana myös se, että asiakaspalvelussa on töissä ainoastaan sertifioituja kosmetologeja. Näin ollen palvelu ja osaaminen on varmasti taattu. Saimme Skincityn pisteellä myös todella kattavan esittelyn Neal’s Yard Remedies sarjasta joka perustuu laadukkaisiin luonnon raaka-aineisiin.

Untitled

Love Beauty Oy pisteellä oli käytävä sillä heillä oli siellä Organic Shopin tuotteita! Suoraan sanottuna rakastan Organic Shopin tuotteita ja tuoksuja joten niitä oli pakko käydä ostamassa messuilta varastoon! Mukaan lähti mm. uusia vadelma sarjan tuotteita sekä vartalokuorintoja. Jäin viime vuonna ilman Organic Shopin tuotteita joten ilahduin siitä, että sitä oli myynnissä tänäkin vuonna I Love me- messuilla.

I Love Me messut

Luonnonkosmetiikkaa

Korealaisen kosmetiikan ja erilaisten kauneuden verkkokauppojen rinnalla näkyi myös todella paljon luonnonkosmetiikkaa. Vaikka kirjoitan laidasta laitaan postauksia kosmetiikasta niin luonnonkosmetiikka on alkanut pikku hiljaa myös kiinnostamaan itseäni. On mahtavaa, että markkinoilla on paljon erilaisia vaihtoehtoja kuluttajille kuin ammattilaisillekin. Luonnonkosmetiikka alkaa olemaan sitä tasoa, että se on saman vertaista kuin tavallinen kosmetiikka. Näistä sai myös mahtavaa keskustelua aikaan messupisteillä!

Luoto Life lanseerasi messuilla kaksi uutta brändiä. Vedettömän Pinch Of Colour sarjan sekä Gyada Cosmeticsin. Käytiin tutustumassa näihin merkkeihin pisteellä ja hetki Luoto Life yrityksen perustajan Marin opastuksella oli lämmin sekä kattava. Hän osasi kertoa tuotteista kaiken oleellisen. Piste oli myös upea kaikkineen ruusu seinineen ja mopoineen! Myös Beauty Gardenin tuotteet sekä piste ihastutti messuilla ja heidän tuotteet jäivät ehdottomasti mieleeni. Merkillä on esimerkiksi erilaisia kasvonaamioita missä on käytetty kurkkua, porkkanaa tai muita huikeita raaka-aineita. NHS taas loisti huikealla -40% messutarjouksilla ja piste näytti kiinnostavan myös monia messukävijöitäkin.

i love me

Nordic Beauty Import, Face Helsinki, Tony Moly, Oletkaunis.fi / Procare ja monet muut yritykset loistivat kyllä messuilla huikeilla valikoimillaan ja pisteillään!  Vaikka mekin vietettiin koko lauantai messuilla niin silti tuntui, että jotain jäi näkemättä! Yhteenvetona vuoden 2018 messut olivat onnistuneet ja kaikista parasta oli se, että messuilla oli niin paljon erilaisia yrityksiä!

Toivoisin edelleen kauneuspuolen olevan messuilla isompi sekä väljempi jotta kaikki tuhannet messukävijät saisivat mahdollisuuden tutustua pisteisiin. Siinä ihmismäärässä mitä I Love me messut vetävät sisäänsä niin olisi kyllä mahdollisuus suuremmallekkin tilaisuudelle. Vuosi vuodelta myös messuilta on jäänyt pois erilaiset kauneudenhoitoalan ammattilaisille tarkoitetut ripsi,- kynsipisteet. Tämä on sinänsä harmi meille jotka ovat messuilta aina täydentäneet varastot edullisilla hinnoilla ja tämän hetken kuumimmilla trendituotteilla. Jäljellä on vain kaikista tunnetuimmat ja myydyimmät merkit mikä on ehdottomasti plussaa. Voisin kirjoittaa vaikka jokaisesta pisteestä, mutta eiköhän tästä saanut irti sen mitkä fiilikset jäivät vuoden 2018 I Love me- messuilta!

Mitä pidit vuoden 2018 I Love me messuista?


Nämä voisivat myös kiinnostaa:

I Love Me Messut 2017

Essencen syksyn sekä talvisesongin uutuus tuotteet

TheBalm Meet Matt(e) Shmaker – Näyttäviä kuin arkisiakin silmämeikkejä yhdellä paletilla!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.