Hae
Paletilla

The Skin House – Ihonhoitosarja täynnä ihoa hoitavia raaka-aineita

Olen joskus saattanut mainita innostuneeni korealaisesta kosmetiikasta jo jonkin aikaa sitten, eikä innostus ainakaan ole laantumaan päin. Kaikki korealaisen kosmetiikan ihmeellisyydet kuten esimerkiksi sheet maskit, essencet tai etanavoiteet alkavat olemaan meille suomalaisillekin kaikessa outoudessaan melko tuttuja, mutta silti edelleen ne pitävat paikkaansa kokeilemisen arvoisina tuotteina. Pääsin vihdoin tutustumaan myös yhteen korealaiseen kosmetiikka merkkiin jonka tuotteita olen pitkään halunnut kokeilla nimittäin The Skin Housen tuotteisiin. Nämä kaksi The Skin Housen tuotetta ovat löytäneet jo paikkansa päivittäisestä ihonhoitorutiinistani enkä voinut olla kertomatta niistä myös teille!

The Skin House 3

The Skin Housen takana on Noksibcho Pharmaceutical joka on valmistanut ihonhoitotuotteita jo vuodesta 1979. The Skin Housen tuotteet sisältävät luonnosta saatavia ainesosia ja sen turvalliset sekä tehokkaat ihonhoitotuotteet on kehitetty ylläpitämään ihon hyvinvointia ja nuorekkuutta sekä ehkäisemään ihon ennenaikaista ikääntymistä. The Skin House merkkiä on kehuttu edullisiksi premium tason ihontotuotteiksi. Premiun taso näkyy pakkauksien designissä, sillä esimerkiksi alla olevan kosteusvoiteen purkki on täyttä lasia sekä muutenkin kaikin puolin upea.

Korealaisessa kosmetiikassa itseäni ainakin kiehtoo sen erikoiset tuotteet sekä tuotteiden tehokkuus ja toimivuus. Ensin ihastuin hyaluronihappo seerumeihin sen jälkeen sheet maskeihin ja loppuen lopuksi jokainen uusi korealainen kosmetiikkatuote on ollut tavalla tai toisella mielenkiintoinen. Kuiva sekä hieman herkkä ihoni nauttii jokaisesta pisarasta aloe veraa joka onkin on yksi korealaisen kosmetiikan usein käytetyimmistä raaka-aineista muiden aivan huikeiden luonnollisien ainesosien seassa.

The Skin House2

*The Skin House Aloe Fresh Emulsion

The Skin Housen Aloe Fresh Emulsio eli kevyt kosteusvoide oli enemmän kuin tervetullut taloon näin kesällä. Nimittäin Aloe Fresh kevyt kosteusvoide on suunnattu juuri kuivaihoisille jotka kaipaavat kevyttä, mutta tehokasta voidetta ainaisten paksujen voiteiden rinnalle. Voiteen sisältämä aloen lehtimehu rauhoittaa sekä samalla kosteuttaa ihoa tehden voiteesta myös sopivan herkkä ihoisellekin. Aloen lehtimehun lisäksi voide sisältää tomaattiuutetta sekä teepensaan lehtiuutetta.

Aloe Fresh kosteusvoide on todellakin kevyt, mutta tehokkaan tuntuinen. Aloe veran  vuoksi koostumus on geelimäinen joka jättää iholle nahkean tunteen, mutta se taas luo meikille hyvän pohjan. Myös näin kesällä se on sopinut korvaamaan paksummankin yövoiteen ja silti aamulla iho on kosteutetun tuntuinen ja jopa kirkkaamman näköinen. Mietin mikä voiteesta tekee niin ainutlaatuisen ja omalle iholle täydellisen, mutta se selvisi inciä tutkiessa. Voide on täynnä erilaisia ihoa kosteuttavia ainesosia ja kilometrin pituisesta incistä löytyy esimerkiksi järkyttävä määrä erilaisista kasveista ja kukista saatavia ainesosia. Voide käytännössä sisältää kaiken mahdollisen ja sen ansiosta se onkin varmasti yksi parhaimmista kosteusvoiteista mitä ikinä olen kokeillut!

The Skin House

*The Skin House Aloe Water Mist

The Skin House Aloe Water Mist kasvosuihke sisältää aloen lehtiuutetta mikä tekee siitä myös ihoa rauhoittavan ja kosteuttavan. Kasvosuihkeessa on aloen lisäksi antioksidantti pitoista acai marja uutetta, rauhoittavaa ja puhdistavaa teepuu-uutettaa sekä ihoa virkistävää guaranaa. Kasvosuihke sopii eiryisesti kuivalle ja herkälle iholle, mutta on varmasti myös todella tehokas esimerkiksi sekaiholle mikäli iho kaipaa kosteutusta.

Kasvosuihkeet ovat niiden helppouden ja monikäyttöisyyden ansiosta älyttömän hyvä extra tuote ihonhoidossa. The Skin Housen Aloe Water kasvosuihke on myös voiteen tavoin kevyen oloinen ja sopii myös käytettäväksi kasvoveden tilalla. Tuoksu on ehkä hieman parfyyminen, mutta silti raikas ja se sisältää myös erilaisia kasveista, hedelmistä ja kukista saatavia raaka-aineita.

The Skin House 4

Näistä kahdesta tuotteesta ehdottomasti voiton vei Aloe Fresh kosteusvoide jonka incilista löi aika ällikällä! Näistä kahdesta tuotteesta löytyy myös ruusu versiot jotka taas puolestaan kirkastavat, kosteuttavat ja kiinteyttävät ihoa. Ruusun lisäksi tuotesarjoja löytyy monia muitakin ihon erilaisiin tarpeisiin. The Skin Housen tuotteista löytyy kattava valikoima erilaisia vaihtoehtoja kaikille ihotyypeille ja sekä varmasti kaikkiin iho ongelmiin! The Skin Housen tuotteita myy verkossa tällä hetkellä Bearel , Stoorla ja Kokoskin. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan merkin tuotteisiin!

*Tuote on saatu


Nämä voisivat myös kiinnostaa:

Bearel.fi – Korealaista kosmetiikkaa

Lumene VALO Glow Refresh Heleyttävä & Kosteuttava Kasvosuihke

Kaunis iho Formula 10.0.6 tuotteilla

4 kommenttia

  1. Charming Nails kirjoitti:

    Mielenkiintoisia! Mulla on näistä ruususuihke ja ihoa kirkastava emulsiovoide. Tykkään, vaikuttavat hyviltä tuotteilta, mitä tässä vähän aikaa olen käyttänyt 🙂

    • Viivi Nurminen kirjoitti:

      Ruususuihke ja ihoa kirkastava emulsiovoide kiinnostaa myös mielenkiintoiselta. Itsekkin olen tykännyt näistä kahdesta ja varsinkin voiteesta!

  2. SariBP kirjoitti:

    Joitakin The Skin Housen tuotteita olen kokeillut, ja viimeisin on Rose-sarjan kasvovesi (joka on enemmänkin seeruminainen kuin perinteinen kasvovesi). Oikein laadukas tuote, mutta silikoonit heti inci-listan kärjessä vähän häiritsevät, mutta taitavat olla korealaisissa tuotteissa muutenkin todella yleisiä. Tuotteiden ulkoasu on tyylikäs:)

    • Viivi Nurminen kirjoitti:

      Noi The Skin Housen seerumimaiset kasvovedet on kyllä kans mielenkiintoisen kuuloisia. Toi silikoni on kyllä yllättävän yleinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.