Hae
Paletilla

Testissä Makeup Revolution

Makeup Revolution 2014 perustettu brittiläinen meikkimerkki joka on erikoistunut edullisiin sekä hyvä laatuisiin meikkeihin. Makeup Revolutionin meikeistä löytyy kopioita huomattavasti kalliimmilta meikki merkeiltä kuten esimerkiksi Too Facedilta. Merkissä parasta on, että se löytyy nykyään myös Prismoista vaikka hyllyt ammottaakin tyhjyyttään melko usein. En ole koskaan ennen testannut Makeup Revolutionin meikkejä, mutta olen kuullut niistä paljon pelkkää hyvää. Sarjalla on kattava valikoima erilaisia luomiväripaletteja, meikkipohjia sekä paljon erilaisia meikki tuotteita. Nappasin kauppareissulla matkaan mukaan varjostus & korostus paletin jota olin jo pitkään halunnut testata sekä puuterin ollessa loppu myös irtopuuterin.

C0586B03-927F-4983-A4C8-AC1008C0E756

Makeup Revolution Ultra Contour Palette

Makeup Revolutionin varjostus- ja korostuspaletti sisältää kahdeksan puuterimaista sävyä. Viisi sävyä on mattaisia ja kolme shimmeristä korostus sävyä. Mulla on aina ollut varjostus tuotteita vähän, vaikka varjostukset tulee tehtyä päivittäin. Olen uskollisesti yrittänyt käyttää aina sävyn kerrallaan, mutta kokoelmistani on puuttunut paletti jossa on sekä varjostus, että korostus sävyjä. Ihan ensimmäiseksi halusin hankkia Anastasian contour paletin kun se tuli markkinoille, mutta se on jäänyt ostamatta hinnan takia. Seuraavaksi markkinoille tuli Nyxin varjostus ja korostuspaletti joka oli jo hinnaltaan edullisempi, mutta monella jää käyttämättä siinä olevat sävyt. Tämä Makeup Revolutionin korostus ja varjostuspaletti on hinnaltaan vielä edullisempi kuin nyxin ja sisältää mielestäni kaikille sopivia sävyjä. Vaikka olen itse todella vaalea on paletin kaikki sävyt päässyt silti käyttöön.

752CE205-1064-46DE-89D8-2D1C7E8C3CAB

Makeup Revolution Ghost Finish Luxury Baking Powder

Makeup Revolutionin Ghost Finish baking- puuteri tarttui matkaan mukaan sillä irtopuuteri oli jälleen kerran loppumassa. En itse harrasta baking – tekniikkaa juuri ollenkaan, mutta ajattelin puuterin toimivan ihan meikin kiinnityksessäkin. Ghost Finish on ilmeisesti suunniteltu vaalea ihoisille, joille banaani puuterien sävy on liian kellertävä ja se soveltuu nimensä puolestakin baking- tekniikkaan. Puuterin koostumus on pehmeän silkkimäistä ja sävy on todellakin vaalea. Jopa niin vaaleaa, että en itse suosittelisi tätä puuteria ollenkaan baking- teknikkaan sillä puuteri jää kirjaimellisesti valkoiseksi kasvoille. Pienissä määrin käytettynä puuteri kiinnittää meikin suhteellisen hyvin ja jättää meikkipohjan ihanan sileän tuntuiseksi.

EA83DA5B-0738-424F-88F5-1D93C17EF00F

Näistä kahdesta Makeup Revolutionin tuotteesta suosikiksi nousi ehdottomasti korostus ja varjostuspaletti. Paletin korostus sävyt ovat juuri täydellisen sävyisiä ja varjostus sävytkin on päässyt päivittäiseen käyttöön. Paletin hinta-laatu suhde on todellakin kohdallaan sillä paletin hinta on noin 10-15€ ostopaikasta riippuen. Jos prisman hyllyt ovat tyhjänä voi palettia tilata esimerkiksi cocopandalta. Ghost Finish puuteri ei ollut niin hyvä kuin ajattelin, mutta kevyempään irtopuuteriin sekoitettuna toimii sekin päivitäisessä käytössä loistavasti.

Onko Makeup Revolutionin tuotteet tuttuja? 

14 kommenttia

  1. Oili-Maria kirjoitti:

    Katoin ensin että jee, testissä sama paletti kun mulla, mutta mulla on tuosta se voidemainen versio. Edelleen opettelen sen käyttöä, ja useimmiten tulee valittua käyttöön kuitenkin puuterimainen halpis-versio. Tykkään tuosta kyllä, mutta pelottaa etten saa mitään fiksua lopputulosta aikaan, harjottelua pitäis siis vaan lisätä 🙂

    Osaatko muuten sanoa, että mikä on paras väline tuon voidemaisen tuotteen laittamiseen kasvoille? Häivytykseen käytän siis beautyblenderiä, mutta käykö se tuohon ”kuljetukseen” paleltilta naamaan? 😀

    • Viivi Nurminen kirjoitti:

      Voi ei! Varjostuksien tekeminen voidemaisilla tuotteilla kyllä vaatii hieman harjoittelua. Mä itse tykkään käyttää aina puuterimaisia eikä mullakaan juuri kokemusta ole noista voidemaisista.

      Suosittelisin ehkä levittämään siveltimellä pannusta voidemaisen tuotteen halutuille kohdille kasvoilla, jonka jälkeen beautyblenderillä lähtee häivyttämään. Jos tuotetta ottaa beautyblenderilla voi sitä napata paletista liikaa siihen jonka lopputuloksena on rannut kasvoissa 😀

  2. Linda kirjoitti:

    Mä tykkään myös tosta Contour-paletista 🙂 Yksi niistä varjostussävyistä on omalle iholleni ihan täydellinen varjostusten tekemiseen! NYX:n vastaavan paletin oon antanut pois jo kauan sitten, kun ei mulla ollut käyttöä sille ja rehellisesti sanottuna pidän tästä Makeup Revolutionin paletista paljon enemmän 😀

    • Viivi Nurminen kirjoitti:

      Mä tykkään myös hurjan paljon. Tuntuu, että paletin alimmaisen rivin kolme ekaa sävyä sopii kaikki contourin tekemiseen ja siks käytänkin välillä kaikki niitä sekasin 😀

  3. Jenna kirjoitti:

    Oi että! Mun suosikki on poskipunapaletti, jossa on ihanat värit ja hyvä pigmentti! 🙂

  4. Reetta kirjoitti:

    Mä ihastuin Makeup Revolutionin tuotteisiin, kun sain niitä yhteistyön merkeissä testiin. Mulla on vähän toisenlainen contourpaletti, tossa sun paletissa näyttää tosiaan olevan melkeinpä paremmat sävyt kuin siinä mun yksilössä! Puutereista ei oo kokemusta.

    Poskipunapaletit on ihania, kuten Jenna sanoikin ja myös highlightereista löytyy ytyä! Kiva myös välillä kurkkia, mistä kalliimman merkin tuotteesta joku oma MR-tuote saattaisi olla dupe 🙂

    • Viivi Nurminen kirjoitti:

      Tässä contour paletissa on hyvät sävyt vaaleille. Onneks nää on edullisia niin voi hankkia toisenkin 😉 Täytyy ehdottomasti siis hankkia toi poskipunapaletti itselleen. Samoin myös ne highlight paletit himottelis joten kiva kuulla, että niissä ytyä!

  5. Mari_Shopaholic kirjoitti:

    MURin contour paletit ja muut poskipaletit on tosi usein hirmu hyviä, itsekin käytän ja tykkään :). Muuten brändi on vähän hit or miss, mutta löytyy helmiäkin.

  6. Sanna / Pancake Palace kirjoitti:

    Mä olen vuosien mittaan kokeillut useampaakin Revolutionin tuotetta, mutta yksikään ei ole täysin valloittanut sydäntäni. Siispä taitaa mun rahat mennä jatkossakin muille merkeille, vaikka toi varjostuspaletti ihanalta vaikuttaakin! Tuleeko siitä miten pigmenttiä? Mulla on merkin poskipuna/highlight-paletti, josta ei tunnu pahemmin väriä irtoavan, ja muutenkin puuterit tuntuvat jotenkin kuivilta.

    • Viivi Nurminen kirjoitti:

      Voi ei! Makeup Revolutionilta varmasti löytyy niin hittejä kuin hutejakin, kuten monelta muultakin edullisemmalta merkiltä. Varjostuspaletista löytyy todellakin pigmenttiä ja varjostuksia tehdessä saakin olla varovainen, ettei tule laitettua liikaa. Moni on tämänkin postauksen kommenteissa kehunut juuri yhtä merkin poskipunapalettia, joten olisiko kohdallesi sattunut jokin maanantai kappale?

  7. Niina kirjoitti:

    Tuo Makeup Revolutionin paletti on kyllä tosi hyvä! 🙂 Mullakin oli se ennen, kunnes löysin paremman tilalle. Muutenkin oon tykännyt Revolutionin tuotteista!

    • Viivi Nurminen kirjoitti:

      Se oli kyllä postiivinen yllätys! Kerro ihmeessä minkä paremman löysit? 🙂 Ehdottomasti itsekin haluan tutustua merkkiin enemmän tän positiivisen kokemuksen jälkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.