Hae
Paletilla

Viime hetken kosmetiikka lahjavinkit

Olen yksi niistä joka ei nauti joululahjojen ostamisesta ja myös se joka on jokainen vuosi viime tipassa hankkimassa muille niitä joululahjoja. Mutta tiedän, etten ole ainoa joka kamppailee joululahja ideoiden kanssa viimetipassa tai se joka on suorittaa lahjaostoksia aattoa edeltävänä päivänä. Vaikka kollaasi postaukset ei ole mun tyylisiä sillä haluaisin, että kuvat olisivat aina itse ottamia niin ajattelin kuitenkin, että näin joulun alla olisi kiva jakaa muutama kosmetiikka lahjavinkki. Sillä jos jotain lahjoja osaan hankkia niin ne on kosmetiikka lahjoja! Vaikka kosmetiikka ja meikki aiheiset lahjat on itselleni kaikista helpoimpia hankkia niin tiedän, että moni kamppailee juuri näiden lahjojen kanssa. Kokosin yhteen eri kosmetiikka merkkien tuotteita ja kaikki kuvissa näkyvät lahjavinkit ovat vain vinkkejä joista voi sitten napata ideoita!

Thebodyshop

The Body Shop

Pakko ensimmäisenä mainita The Body Shop. Nimittäin The Body Shopilla on joka vuosi erilaisia lahjapakkauksia ja niistä löytyy varmasti jokaiselle sopiva lahja iästä riippumatta. The Body Shopilla on valikoimissa erilaisia kasvojenhoito, vartalonhoito, jalkojenhoito, käsienhoito ja tuoksusettejä. Sekä lukuisia muita lahjapakkauksia! Syy miksi halusin mainita The Body Shopin yksinään on se, että myös tehdessään ostoksen The Body Shopilla auttaa luontoa. Jokaisesta ostoksesta lahjoitetaan 2 senttiä heidän yhteistyökumppaneille Woodland Trustille ja World Land Trustille. Lahjoitussummalla autetaan suojelemaan ja villiinnyttämään yli 10 miljoonaa neliömetriä metsää Englannissa ja Armeniassa. The Body Shopista jos jostain löytyy kosmetiikkaa rakasvalle lahjan saajalle aivan varmasti mieluinen lahja! Lahjoja löytyy lapsille, nuorille sekä aikuisillekin.

 

meikki

LAHJa meikkejä rakastavalle

Näin joulun aikaan monella kosmetiikka merkillä on erilaisia valmiita lahjapakkauksia mihin kannattaa kiinnittää huomiota joululahja ostoksilla. Meikkejä ja meikkausta rakastavalle löytyy  kauppojen valikoimista vaikka mitä ihanaa! Siveltimet ovat jokaisen meikkaajan työväline eikä niiden tärkeyttä  voi olla mainitsematta. Joulu on parasta aikaa ostaa siveltimet joululahjaksi, sillä pakkauksia missä on monta sivellintä löytyy huomattavasti enemmän. Erilaiset meikki lahjapaketit ovat myös kovassa huudosssa meikkaajien keskuudessa ja paljon erilaisia meikkejä sisältävä paketti on varmasti monelle mieluinen. Vaihtoehtoisesti voi ostaa meikkipussin jonka sisälle kokoaa sellaisia meikkejä mitä lahjan saaja on toivonut. Itselleni ainakin näin meikkejä rakastava kaikki meikki aiheiset lahjat ovat aina enemmän kuin tervetulleita!

miesten lahjat

Lahja miehelle

Miehille löytyy nykyyän myös todella laaja valikoima erilaisia kosmetiikka lahjoja. Aina toimivien hajuvesi + dödö pakettien kaveriksi on saatu nykyään parkkaillekkin miehille erilaisia lahjapakkauksia. Parranhoitosetti on varmasti nappi valinta parrakkaille miehille. Hajuvesipakkaus on loistava lahja tuoksuista pitävälle miehelle ja hajuveden kylkeen voi vaikka napata härskin, mutta toimivan pallivahan. Hiustenhoitoa ei kannata miesten keskuudessakaan unohtaa ja kasvojenpuhdistustuotteet ovat myös aina toimivia lahjoja ihosta huolehtivalle miehelle.

naisten kosmetiikka lahja

Lahja naiselle

Naisille löytyy vaikka mitä erilaisia lahjapakkauksia. Hiukset ovat naisen kruunu ja hiustenkuivaaja, hiustenhoitosetti ja harja ovat jokaisella naisella päivittäin kuluvia tuotteita ja laitteita. Tuoksulahjat ovat loistava valinta mikäli lahjan saajan tuoksu mieltymykset ovat tiedossa. Jokaisen naisen lempi tuoksusta todennäköisesti löytyy valmis lahjapakkaus, mutta yksittäinen tuoksukin on varmasti mieluinen lahja. Kasvojenhoito- ja ihonhoitosetit ovat jokaiselle kosmetiikkaa rakastavalle naiselle toimiva lahja. Lahjapaketteja löytyy nykyään todella paljon vegaanisille sekä luonnonkosmetiikkaa käyttäville. Erilaiset kertakäyttöiset kasvonaamiot, käsivoiteet ja jalkojenhoitosetit ovat myös loistava valinta lahjaksi iästä riippumatta.

Enää ei kannatakkaan suunnata verkkokauppoihin ostoksille vaan mennä suoraan kauppakeskukseen mistä varmasti löytyy viime tipassakin lahjaostoksilla oleville lahja vaihtoehtoja! Kosmetiikka lahjat ovat loppupeleissä helppoja ostaa ja varmasti mieleisiä monille! The Body Shop, Sokos, Sokos Emotion, Stockmann ja päivittäistavara kaupat ovat varmasti sellaisia mistä vielä löytyy erilaisia kosmetiikka joululahjoja!

Joko olet hankkinut kaikki joululahjat ja mitkä on sun vinkit?

Kuvan lähteet: Hehku.fi, Cocopanda.fi, Stockmann.com, Stoorla.fi, Eleven.fi, Bearel.fi & Thebodyshop.fi


Myös nämä voisivat kiinnostaa:

PUNERTAVA JUHLAMEIKKI BRONX COLORSIN ITSE KOOTTAVILLA LUOMIVÄRIPALETEILLA

KOUKUTTAVA K-BEAUTY – SHEET MASK

AUTA LUONTOA YHDESSÄ THE BODY SHOPIN KANSSA

2 kommenttia

  1. SariBP kirjoitti:

    Mä en myöskään ole hirveän innokas lahjojen ostaja lähinnä siksi, että kauppoihin on rasittava raahautua kaiken hulinan keskelle;) Onneksi on lahjasettejä, jotka on helppo napata ostoskoriin. Ostan itse aina perheenjäsenille jonkun kosmetiikkasetin. Kiitos hyvästä katsauksesta<3 Settejä on tosiaankin joka lähtöön ja moneen makuun:)

    • Viivi Nurminen kirjoitti:

      Uskon että moni muukin kuuluu niihin jotka eivät oikein innostu lahjojen ostelusta. Sit taas puolet on niitä jotka aloittaa jo tammikuussa ensimmäisien lahjojen hankkimisen 😀 Lahjasetit on kyllä helppo ja nopea napata kaupasta mukaan eikä ainakaan ikinä kukaan ole valittanut 😉 Juuri siksi, että markkinoilla on erilaisia lahjapakkauksia niin halusin painottaa sitä, että varmasti sieltä löytyy jokin mieluinen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.