Hae
Paletilla

Paras vartalovoide atooppiselle iholle O’Keeffe’s Skin Repair

Olen koko ikäni kärsinyt atooppisesta ihosta joka on näin aikuisiällä rauhoittunut, mutta muistuttelee olemassa olostaan aina silloin tällöin. Lapsena ihottuma oli taive kohdissa ja näin aikuisiällä se näkyy sormien välissä sekä selässä. Atooppinen ihoni ei ole koskaan ollut mitenkään paha, mutta aina kun se yltyy pahemmaksi on sitä hoidettava huolellisesti. Usein kuulee, että atooppista ihoa hoidetaan apteekin rasvoilla sillä lääkäri on niitä määrännyt tai ihan kortisonilla. Kortisonivoiteet ovat itselleni ihan se viimeinen vaihtoehto, sillä ne ohentavat ihoa pidemmällä käytöllä enkä puolla apteekin voiteiden puolesta.  O’keeffe’s Working Hands- käsivoide on ollut suuri pelastus kuivien ja halkeilevien käsieni hoitoon ja nyt uudeksi suosikiksi on noussut O’keeffe’s Skin Repair vartalovoide jonka voisin sanoa olevan paras vartalovoide atooppiselle iholle!

*Tuote saatu

Paras vartalovoide atooppiselle iholle

O’Keeffe’s Skin Repair Body Lotion

O’keeffe’s Skin Repair vartalonhoitotuotteet lanseerattiin vuonna 2019 ja ne ovat suunniteltu erittäin kuivan ja kutiavan ihon hoitoon. Voiteet sisältävät ihoa kosteuttavaa sheavoita, mehiläisvahaa ja glyseriinia sekä ne ovat täysin tuoksuttomia. O’keeffe’s Skin Repair vartalovoide sisältää sellaisia kosteuttavia ainesosia jotka olen itse todennut hyväksi oman ihoni hoidossa. Voide on koostumukseltaan melko kevyttä, mutta täyteläistä. Se jättää iholle kalvomaisen tunteen joka lukitsee kosteuden ihoon ja näin ollen kosteuttaa myös ihoa pitkäkestoisesti. Voide ei kuitenkaan tunnu iholla lähmäiseltä eikä se kirvele niin kuin monet muut voiteet kuivasta ihosta kärsivillä.

Untitled

Oma ihottumani on melko pientä verrattuna niihin jotka oikeasti kärsivät atooppisesta ihosta. Oma ihoni oireilee heti kun ilmat viilenevät tai laiminlyöt sen kosteutuksen. Myös liiallista pesemistä on vältettävä ja pesuaineet olisi hyvä olla saippuattomia. Yllä olevassa kuvassa selässäni on atooppista ihottumaa joka kutisee, mutta on myös hilseilevän kuiva. Ongelmana on juuri tuo ihottuma joka aiheutuu raapimisesta, sillä iho kutiaa lähes taukoamatta.

Untitled

Tässä seuraavassa kuvassa olen käyttänyt O’Keeffe’s vartalovoidetta noin reilun muutaman viikon ajan, kerran päivässä. Iho on edelleen kuiva, mutta ei kutiseva sekä ihottuma on parantunut täysin. O’keeffe’s Skin Repair vartalonhoitotuotteet ovat olleet itselleni suuri pelastus ja suosittelen oikeasti kokeilemaan mikäli kärsii ihon kuivuudesta, atooppisesta ihosta tai jopa psorista. Kuvat puhukoon puolestaan, mutta O’keeffe’s Skin Repair vartalovoide on ollut kokeilemistani voiteista paras vartalovoide atooppiselle iholle!

Paras vartalovoide atooppiselle iholle

Meillä koko perhe on suorastaan rakastunut O’keeffe’s tuotteisiin, sillä ne ovat oikeasti todella tehokkaita! Vartalovoidetta on saatavilla 190ml tuubina sekä 325ml pumppupullona ja hinta on noin 15€ paikkeilla. O’keeffe’s tuotteita myydään mm. Citymarketeissa, Motonetissä, Puuilossa ja Kärkkäisellä. Tuotteita voi löytää muualtakin ja pääset etsimään sinun lähimmän myyntipaikan tästä.


Myös nämä voisivat kiinnostaa:

O’KEEFFE’S TEHOKKAITA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE

O’KEEFFE’S WORKING HANDS KÄSIVOIDE ERITTÄIN KUIVILLE JA HALKEILEVILLE KÄSILLE

4 kommenttia

  1. Linda/Lipstick Love kirjoitti:

    Tää kuulostaa kyllä hyvältä! Mulla on myös atooppinen iho ja vahva kortisonivoide on ihan säännöllisesti mukana kuvioissa, kun ei pelkkä tavallinen rasvaaminen riitä. Mä en myöskään suosi apteekkien perusvoiteita, kun ne nyt yleensä eivät loppujen lopuksi sisällä välttämättä edes mitenkään kovin hoitavia ainesosia, eivätkä sovi mun iholleni sen paremmin kuin suurin osa muistakaan voiteista. Täytyy pitää tämä voide mielessä! 🙂

    • Viivi Nurminen kirjoitti:

      Nää kaikki O’keeffe’s tuotteet on lyönyt mut ihan ällikällä! Normaalisti olisin tuohon ihottumaan alkanut laittamaan vahvaa kortisonivoidetta, mutta päätin sen sijasta kokeilla tätä Skin Repair voidetta ja sehän toimi!

      Mä en myöskään käytä tai edes suosittele kenellekään apteekin perusvoiteita sillä ne ei sisällä juurikaan yhtään tai jopa ollenkaan ihoa hoitavia ainesosia.

  2. Katri kirjoitti:

    Todella hyvän näköinen teho tässä voiteessa, otan kyllä ylös itselleni! Varsinkin tämä ennen ja jälkeen käyttö – älytön ero!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.