Hae
Paletilla

Goodiebox – Helmikuu 2020

*Sisältää mainoslinkkejä

Goodiebox

Tervetuloa ensimmäinen Goodiebox! Viime kuussa saapui kaikkien aikojen viimeinen Bette, sillä yhdistyi Goodieboxin kanssa. Odotin ensimmäistä Goodieboxia saapuvaksi innoissani, sillä olin jo pitkään ollut hieman turhautunut kauneusboksien sisältöihin ja miettinyt lopettavani niiden tilauksen. Uudistus kuitenkin tuli todella hyvään saumaan ja sen ansiosta päätin jatkaa tilaustani. Ensimmäisenä yllätyksenä kuitenkin tuli, että Goodieboxien sisällöt vaihtelivat ja liikenteessä taitaa olla useampaa erilaista versiota. Olin Bettellä pitkäaikaistilaaja, mutta en tiedä vaikuttaako se Goodieboxin sisältöön jotenkin. *Goodiebox on mielestäni älyttömän onnistunut pakkauksessaan, sillä sen voi uusio käyttää sekä sisältökin miellytti ensimmäisessä boksissa. Vaikka viidestä tuotteesta kolme oli itselleni entuudestaan jo tuttuja.

Goodiebox

Mudmasky Aftermask Vitamin Serum

Ensimmäisenä Goodieboksista paljastui seerumi joka on ilmeisesti parhaimmillaan kasvonaamion käytön jälkeen. Tuote sisältää merilevästä ja kasveista peräisin olevia vitamiineja jotka auttavat ihoa pysymään heleänä ja terveenä. Todella mielenkiintoinen tuote jota lähden ehdottomasti testailemaan. Vannon hyaluronihappoa sisältäviin seerumeihin joten on välillä kiva kokeilla jotain muutakin! Mudmasky Aftermask Vitamin Serum ovh. 59€

Goodiebox

Essentials by Goodiebox Face Mist

Helmikuun Goodieboxin mielenkiintoisin ja itseäni kiinnostavin tuote oli ehdottomasti tämä Goodiebox- Essentials kasvosuihke. Kasvosuihke sisältää puuvillasiemenuutetta sekä puuvillakukkauutetta jotka hellivät ihoa. Rakastan itse kasvosuihkeita, sillä ne ovat niin helppo käyttöisiä sekä myös helppo napata vaikka matkalle mukaan. Essentials by Goodiebox Face Mist 9,95€

Untitled

Love Beauty and Planet Sheet Mask

Kuten sanoin niin boksista paljastui kolme itselleni jo tuttua tuotetta ja tämä Love Beauty and Planetin kangasnaamio on yksi niistä. Kangasnaamio sisältää murumuru- voita jotka kosteuttaa ja heleyttää ihoa tehokkaasti. Naamiossa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta se ei herätä itsessäni mitään wow efektiäkään. Todella kiva perus kangasnaamio mikäli iho kaipaa kosteutusta. Love Beauty and Planet Blooming Radiance Sheet Mask 3,95€

Untitled

Bio2you Nutrive Face Mask

Bio2You tuotteet ovat myös itselleni tuttuja, mutta eise mitään sillä kaikki kokeilemani tuotteet ovat olleet todella hyviä. Naamion sanotaan olevan todellinen tehokuuri herkälle iholle, sillä se kosteuttaa ihoa sekä rauhoittaa ihon punoitusta. Kosteuttavat naamiot ovat aina tervetulleita joten tämä tuote pääsee ehdottomasti käyttöön. Bio2You Nutritive Face Mask with Dragons Tree Resin 23,5€/75ml

Untitled

J. Mäki Professional Hair Conditioner

J.Mäki Professionalin hiustenhoitotuotteet ovat myös itselleni Betteistä tuttuja, mutta hoitoaineen löytyminen boksista oli vain positiivista. Kuten tiedätte niin mullahan hoitoainetta kuluu kahden ihmisen edestä kuukauden aikana joten hoitoaineet on aina tervetulleita. Muistelin myös, että tämä J.Mäki hoitoaine oli mielestäni ihan hyväkin. J. Mäki Professional Hair Conditioner 13,9€

Goodiebox

Goodiebox Helmikuu 2020

Sellainen oli ensimmäinen Goodieboxi jonka sain! Olin sisältöön kyllä todella tyytyväinen vaikka suurinosa tuotteista olikin itselleni tuttuja. Vaikka toki oisin mielummin ottanut jonkun toisen version, että tuotteet olisivat olleet itselleni uusia. Itseäni kuitenkin jäi hämäämään, että onko Goodieboxilla käytössä sama pitkäaikaistilaaja etuus kuin Bettellä, mutta ilmeisesti bokseja on liikenteessä eri versioina useampiakin. Odotan kyllä innolla mitä muut boksit tuovat tullessaan, sillä Goodieboxilla on sellaisia brändejä mitä ei olla esimerkiksi betessä koskaan nähty. Pakko vielä sanoa, että hyvältä näyttää jo nyt ja onneksi jatkoin tilausta!

Goodieboxin kuukausittainen hinta on 24,95€ ja se sisältää tuotteita aina vähintään 75€ arvosta. Goodieboxin sivuilla on myös koodi jolla saa 25€ arvoisen lahjan seuraavaan boksiin joka kannattaa ehdottomasti hyödyntää! *Pääset tilaamaan boksin tästä. 

Miltä Goodieboxin sisältö vaikutti? 


Myös nämä voisivat kiinnostaa:

IHO RAKASTAA HAMPPUA

KOKEMUKSIA KULMIEN LAMINOINNISTA JA RIPSIEN KESTOTAIVUTUKSESTA

BETTE BOX TAMMIKUU 2019

4 kommenttia

  1. Kirsi kirjoitti:

    Mulla oli just sama versio boksista kuin sullakin, ja mä olin Bette Boxin pitkäaikaistilaaja. Tosin minäkin olisin ottanut mielellään toisenlaisen version kuin tämän…Mutta en tiedä siis millä perusteella noita eri versioita on lähetetty, onko se pitkäaikaistilaaja vai joku muu peruste vaiko ihan randomilla.

    • Viivi Nurminen kirjoitti:

      Uskon kans, että boksit ovat satunnaisesti lähetetty eikä tuolla pitkäaikaistilaajalla ole mitään merkitystä 🙂

  2. Sonja Suomela kirjoitti:

    Mäkin olin Betten pitkäaikaistilaaja ja mul oli kyllä eri sisältö ku sulla! Taitaa olla ihan randomisti osunu nää boksit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.