Hae
Paletilla

Loppuneet kosmetiikkatuotteet – Syyskuu 2019

Syyskuun alussa päätin, että tässä kuussa yritän käyttää mahdollisimman paljon kosmetiikkatuotteita loppuun jotta uudemmat tuotteet pääsisivät käyttöön. Syyskuun loppuneet kosmetiikkatuotteet pitivät sisällään 16 erilaista tuotetta jotka olivat lojuneet kaapeissa jo pidempään. Joukkoon mahtuu niin hiustenhoitotuotteita kuin ihonhoitotuotteitakin, mutta ei yhtäkään meikkituotetta! Eiköhän siis kurkata mitkä 16 tuotetta loppui syyskuussa!

Syyskuun loppuneet kosmetiikkatuotteet

Budgie Ultra Hydrating Shampoo & Hoitoaine

Budgien tuotteet olivat ehdottomasti viime kuun kiinnostavimmat tuotteet sillä olin pitkään halunnut niitä kokeilla. Budgien shampoo ei jätä hiuksia sen hoitavan ominaisuuden takia raskaiksi vaan hiukset tuntuvat pesun jälkeen raikkaan puhtailta. Budgien shampoota voisi sanoa aika perus shampooksi, mutta se jätti hiukset ilmavan tuntuiseksi. Hoitoaine taas puolestaan teki hiuksista pehmeän tunteiset jo hoitoaineen vaikutusajalla. Budgien shampoo sekä hoitoaine oli molemmat todella kivoja tuotteita, mutta näistä kahdesta hoitoaine oli ehdottomasti suosikkini. Jatkoon!

Syyskuun loppuneet kosmetiikkatuotteet

XZ Elinvoimaa ja kiiltoa hoitoaine

XZ energisoiva hedelmä hoitoaine on tarkoitettu käsitellyille hiuksille. Hoitoaine sisältää sitrusuutetta ja pantenolia jotka kosteuttavat hiuksia tehokkaasti. XZ hoitoaine jätti hiukset pehmeiksi ja hoidetun tuntuiseksi joten ehdottomasti voisin jatkossakin ostaa lisää. Kyseessä on kuitenkin muutaman euron hoitoaine joka toimii loistavasti.

Garnier Fructis Hair Food

Garnierin hiusnaamiot ovat nousseet monien suosioon Gurly girl- metodin ansiosta sillä ne hoitavat ja kosteuttavat hiuksia tehokkaasti. Tuotetta voi käyttää kolmella tapaa: hoitoaineena, hiusnaamiona tai hiuksiin jätettävänä hoitoaineena. Itse olen käyttänyt kyseistä tuotetta hiusnaamiona sekä hoitoaineena. Papaija hiusnaamio ei ollut mielestäni niin hyvä kuin esimerkiksi samaisen sarjan banaani tai macadamia.

Organic Shop Raspberry & Acai Hair Mask

Organic Shopin hiusnaamiot ovat olleet ennenkin mulla käytössä ja jokaisesta olen kyllä tykännyt. Tämä kyseinen hiusnaamio sisältää C-, A-, E ja B-vitamiineja jotka hoitavat hiusta yhdessä Acain kanssa. Vahva suositus sillä Organic Shopin Raspberry & Acai naamio jättää hiukset pehmeiksi ja hoidetun tuntuiseksi.

Syyskuun loppuneet kosmetiikkatuotteet

Body Boom Mango Kahvikuorinta

Muutama vuosi sitten oli kovassa huudossa Body Boomin kahvipohjaiset vartalokuorinnat. Kuorinta sisältää kahvia sekä luonnollisia raaka-aineita jotka kosteuttavat ihoa, mutta myös ravitsevat sitä. Body Boomin vartalokuorinta on juuri sellainen mitä itse tykkään käyttää sillä kahvi tekee kuorinnasta todella tehokkaan. Iholla se tuntuu karhealta ja oikeasti kuorivalta. Ainoana miinuksena tuotteessa on se, että sen hoitavat ainesosat jäävät ihon pinnalle eikä huuhdoudu pois.

The Body Shop Black Musk Shower Gel

The Body Shopin Black musk- suihkugeelin tuoksu koostuu päärynästä, lakritsijuuresta, mustasta vaniljasta sekä myskistä.  Tuotteen tuoksu on juuri sellainen mistä itse pidän, mutta se on hajuvetenä parempi kuin suihkugeelinä. Suihkugeeli on kuitenkin taattua The Body Shopin laatua eli se ei vain pese vartalon ihoa vaan myös kosteuttaa sitä.

Untitled

Eyenlip Charcoal & Salmon Oil Moisture Essence Mask

Eyenlipin hiiltä sisältävä kangasnaamio sisältää ihoärsytyksiä sekä vähentää ihon epäpuhtauksia sekä talin eritystä. Eyenlipin lohiöljyä sisältävä kangasnaamio taas puolestaan kosteuttaa ja hoitaa ihoa tehokkaasti. Molemmat kangasnaamiot ovat päässeet kovaan käyttöön sillä ihoni on jostain syystä ollut todella kuiva, mutta samaan aikaa todella epäpuhdas. Eyenlipin kangasnaamiot ovat yhtiä suosikki kangasnaamioita joten ehdottomasti jatkoon.

Untitled

Aco Resque Mist

Kasvosuihkeet on yksi iso osa mun ihonhoitorutinia ja Acon Rescue Mist on varmasti ollut yksi tämän kesän käytetyimmistä kasvotuotteista. Aco Resque Mist kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa sekä se sisältää myös antioksidanttista C-vitamiinia. Suihkeessa on aivan ihanan pehmeä sumu jättää ihon pehmeäksi ja virkistyneen oloiseksi. Acon resque mist oli ehdottomasti yksi tämän kesän käytetyimmistä tuotteista!

Madara Brightening AHA Peel Mask

Madaran AHA Brightening Peel Mask sisältää maitohappoja, kvittenin hedelmähappoja ja C-vitamiinia jotka kuorivat ihoa tehokkaasti. Madaran AHA happoja sisältävä kasvokuorinta on todella hyvä väsyneen ihon kirkastamiseen ja se on yksi parhaimmista happoja sisältävistä kuorinnoista mitä olen kokeillut. Voisin ehdottomasti ostaa jatkossakin lisää.

Untitled

Senja Cleansing Oil & Cleansing Foam

 Puhdistusöljy sopii kaikille ihotyypeille ja sen 100% luonnonmukainen. Senjan puhdistusöljy on hyvin erilainen mitä olen tottunut käyttämään sillä sen öljymäinen koostumus on huomattavasti täyteläisempi ja öljyisempi kuin muut vastaavanlaiset tuotteet. Senjan puhdistusöljy ei huuhtoutunut kasvoilta pelkällä vedellä vaan tarvitsi kaverikseen toisen tuotteen. Senja Cosmeticsin puhdistus vaahto ajoi hyvin asiansa puhdistusöljyn kanssa ja nousikin näistä kahdesta tuotteesta omaksi suosikiksini.

Syyskuun loppuneet kosmetiikkatuotteet

Eyenlip Snail All One Repair Cream

Eyenlip Snail All In One Cream sisältää etanaseerumia joka uudistaa ja korjaa ihon vaurioita. Uudistavan ominaisuuden lisäksi etanaseerumi sopii loistavasti myös kosteusköyhälle iholle sekä jopa epäpuhtaalle iholle. Etanaseerumin lisäksi voide sisältää niasiiniamidia joka kirkastaa ihoa sekä erilaisia kasviuutteita. Eyenlipin etana voide on hinta-laatu suhteeltaan loistava sillä se kosteuttaa ihoa tehokkaasti.

Coxir Ultra Hyaluronic Ampoule

Coxir Ultra Hyaluronic Ampoule sisältää 40% tiivistettyä hyaluronihappoa ja sen koostumus on kevyen geelimäistä jonka ansiosta se imeytyi ihoon sekunneissa. Hyaluronihappoa sisältävät tuotteet kuuluu mun ihonhoitorutiiniin ympäri vuoden ja tämä Coxirin seerumi on yksi parhaimmista tuotteista mitä olen kokeillut. Tykkäsin todella paljon tuotteesta ja en voi kuin suositella sitä muille!

Oliko syyskuussa loppuneissa kosmetiikkatuotteissa tuttuja?


Myös nämä voisivat kiinnostaa:

LOPPUNEET KOSMETIIKKATUOTTEET – ELOKUU 2019 

MUOTI & KAUNEUS KULKEVAT KÄSIKÄDESSÄ + JUNKYARD ALEKOODI

LUONKOS ÖLJYPUHDISTUSKAKKU, SUOMALAISTA KÄSINTEHTYÄ LUONNONKOSMETIIKKAA

4 kommenttia

  1. Salena kirjoitti:

    XZ hoitoaine on tuttu ja Madaran kuorinta kiinnostaa kovasti,se seuraavana hankintalistalla kun tilaan Madaralta tuotteita.

    • Viivi Nurminen kirjoitti:

      Kiva kuulla 🙂 Suosittelen kyllä kokeilemaan Madaran AHA kuorintaa!

  2. Linda/Lipstick Love kirjoitti:

    Tosi kiva määrä loppuneita! Ja mielenkiintoisia tuotteita mahtui tonne joukkoon 🙂 Coxirin seerumi kuulostaa niin hyvältä<3 Toi Senjan kaksikko toimii mun mielestä tosi hyvin yhdessä ja tosiaan kun se öljy vaatii aina toisen putsarin kaverikseen niin oonkin käytännössä aina tarttunut sitten tohon vaahtoputsariin sen jälkeen.

    • Viivi Nurminen kirjoitti:

      Coxirin seerumi on super hyvä! Samaa mieltä Senjan kaksikosta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.