Hae
Paletilla

2 x Blockfest asukokonaisuus

Mun ensimmäiset ja myös viimeset festarit tältä kesältä on nyt ohi nimittäin Blockfestit! Blockfestit järjestetään meillä täällä Tampereella joka vuosi näin elokuussa ja kyseessä on hiphop festivaali. Blockfesteistä on melkein tullut joka kesäinen perinne ja olihan sinne tänäkin vuonna päästävä vaikka artisti kattaus ei ollut niin hyvä mitä esimerkiksi edellis vuosina. En kuitenkaan mene festareille sen musiikin perässä vaan sen huikeen fiiliksen ja tunnelman takia. Oon aina ihaillut muiden rohkeita asu valintoja erilaisilla festareilla, mutta itselleni se tärkeämpi juttu on ollut aika meikki. Tänä vuonna kuitenkin halusin panostaa enemmän asukokonaisuuteen kuin siihen itse meikkiin. Olin todella tyytyväinen tämän vuoden asu valintoihin ja pakko sanoa, että toinen näistä asuista on ihan mun näköinen, mutta toinen taas ihan sen mun oman mukavuus alueen ulkopuolella. Ajattelin, että olis kiva jakaa teille tämän vuoden Blockfest asukokonaisuus x 2 meikkeineen päivineen!

* Siirtokuvat & Ihotimantit saatu ElinaK

Blockfest asukokonaisuus

Ensimmäisen päivän Blockfest asukokonaisuus

Lähdin ideoimaan mun asuja kiiltonahka maihareiden ympärille jotka hankin itselleni viime keväänä. Nämä maiharit on saanut monelta kehuja ja itsekin tykkään niistä todella paljon. Tykkään itse myös erittäin paljon asuista joihin on yhdistetty mekko sekä maiharit ja halusin ehdottomasti toteuttaa asuni tällä tyylillä. Perjantain asuksi valikoitui pitkä kauluspaitamekko, pyöräilyshortsit, nahkatakki ja tietenkin ne maiharit! Pyöräilyshortsit olisi voinut toki jättää pois, mutta niiden kanssa ei tarvinnut ainakaan pelätä että mekon alta vilkkuisi yhtään mitään. Shortsien pitsinen reunus kuitenkin antoi asuun kivasti lisää yksityiskohtia ja ne näytti kivalta mekon kanssa. Tää asu on oikeastaan todella mun tyylinen kaikkine yksityiskohtineen.

Blockfest asukokonaisuus

Mulla ei ollut ensimmäisen päivän asuun mitään ihmeellistä meikki-inspiraatiota vaan lähdin tekemään meikkiä aika fiilis pohjalta. Meikki syntyi Jeffree Starin Jawbreaker paletilla ja pääväriksi valikoitui pinkki. Liikkuvalle luomelle päätyi festari henkeen kuuluvalla tyylillä glitteriä ja tämä kyseinen glitter on aivan upeasta ElinaK glitter paletista.
Untitled

Halusin tänä vuonna myös kokeilla ekaa kertaa siirtokuvatatuointeja osana festari lookkia joten sininen luomivärisävy on saanut inspiraationsa mun tän hetkisistä kynsistä sekä aivan ihanasta siirtokuvatatskasta jonka sain Elinalta juuri näitä festari asuja varten. ElinaK siirtokuvat näkyvät kuvissa sääressä sekä kädessä. Siirtokuvat oli mun mielestä niin mageita, että jopa niiden innoittama voisin harkita ensimmäisen oikean tatuoinnin ottamista!

Blockfest asukokonaisuus

toisen päivän ASUKOKONAISUUS

Toisen päivän Blockfest asu on todella eri tyylinen mitä normaalisti käytän, mutta se osoittautuikin yllättävän kivaksi asukokonaisuudeksi. Halusin ehdottomasti jompana kumpana päivänä päälleni leopardi kuosia ja löysinkin muutamaa päivää ennen festareita kivan mekon itselleni. Hameen mitta tuotti itselleni hieman ongelmia sillä en tunne itseäni kotoisaksi alle polvi mittasissa hameissa, mutta onneksi jo edellisessä asussa tutuksi tulleet shortsit nostivat varmuutta hameen laittamiseen.

 Blockfest asukokonaisuus

Toisen päivän asun kruunasi pitkävartiset sukat, eikä mitkä tahansa sukat vaan Sidosteen Signature x Tampere sukat! Päheiden Tampere sukkien kaveriksi päätyi samaiset maiharit kuin edellisenä päivänä sekä nahkatakki. Mulla on aina valkoiset nilkkasukat, mutta nämä Sidosteen Signature sukat on niin hienoja, että näitä kehtaa jopa käyttääkin.

Untitled

Lauantai päivän meikki on aika kiireessä tehty, mutta luomille pääsi mitäs muutakaan kuin glitteriä. Alkuperäisenä suunnitelmana oli tehdä sininen silmämeikki, mutta jostain syystä luomiväri ei suostunut tarttumaan luomelle. Väri vaihtui lennosta violettiin ja lookin viimeisteli ElinaK ihotimantit. Antakaa hetki noille ihanille vauvahiuksille, mutta niistä huolimatta hiukset päätyi launtaina korkealle ponnarille.

Kumpi asuista oli suosikkisi ja kiinnostaisiko jatkossa nähdä asukokonaisuuksista postauksia?


Myös nämä voisivat kiinnostaa:

BLOCKFEST 2018 – MITEN FESTARIKANSA OLI PUKEUTUNUT JA LAITTAUTUNUT KAUPUNKIFESTAREILLE?

Mitä minulle kuuluu? Kohti unelma työtä ja asuntoa

Se ois sitten kesäloman ensimmäinen viikko takana. Kesäloma on ehkä se syy miks istun just nyt tässä kirjottamassa tätä postausta. Niin kuin jotkut on voineet huomata, että oon viime aikoina saanut vain kaksi postausta viikossa ulos sen normaalin kolmen sijaan. Sillon, kun päätin palata blogimaailmaan päätin etten koskaan tuu enää ottaa stressiä postauksien julkaisu tahdista. Toisin kuitenkin kävi ja koen, että mun täytyy ja pitää saada tuotettua laadukasta sisältöä usein. Vaikka ajattelenkin, että mun pitäs saada aina tietty määrä postauksia ulos niin todellisuudessa teen vaikka sitten mielummin yhden hyvän postauksen viikossa kuin viisi huonoa. Laatu korvaa määrän.. tai niin ainakin itse ajattelen. Mitä minulle kuuluu kuitenkin loppupeleissä ja miksi kiire on vienyt suurimman ajan kaikesta muusta?

Untitled

Yleensä kuitenkin postauksien vähyys johtuu yksinkertaisesti siitä ettei aika vaan riitä kaikkeen. Vaikka ideoita olisi julkaisujen suhteen niin päivästä loppuu tunnit kesken jos pitäs kaikki saada tehtyä.  Mun työaika ei oo säännöllinen vaan teen joka viikko aamu tai iltavuoroa sekaisin joten tiettyä rytmiä ei pääse koskaan syntymään. Ne muutamat vapaa päivät mitä viikossa on osuu usein keskelle viikkoa ja ne on ne päivät jolloin hoidan blogin, nään ystäviä tai esimerkiksi kuvaan videoita. Myös sesonki aikaan mun työt tuplaantuu joten se myös vie aikaa kaikelta muulta.

Työ/ura MAHDOLLISUUDET

Vaikka oon vieläkin sitä mieltä etten ois voinu opiskella itselleni osuvampaa ammattia niin oon aina ollut valmis kokeilemaan kaikkee muutakin. Rakastan mun tän hetkistä työtä sillä siinä pääsen auttamaan muita jakamaan omaa tietotaitoutta eteenpäin. Mitä työhön tulee niin oon aina halunnu edetä uralla, mutta mun alalla siihen ei oikeastaan koskaan oo mahdollisuutta. Voit olla joko myymäläpäälikkö joka tekee käytännössä samoja asioita mitä teen tälläkin hetkellä pienellä vastuu lisällä tai alkaa yrittäjäksi. Tällä hetkellä myös joudun elään epätietoisuudessa, että lähteekö multa työpaikka yt- neuvotteluiden takia joten siks tällä hetkellä on mielessä paljon uraan liittyvät asiat.

Untitled

sata rautaa tulessa

Ura mahdollisuuksiahan on monia. Oon aina tykännyt tehdä käsillä töitä, mutta blogin myötä oon kiinnostunut paljon markkinointiin liittyvistä työmahdollisuuksista. Olen kuitenkin luonteeltani todella harkitsevainen ja punnitsen vaihtoehtoja todella kauan ennenkö olen sata varma minkä liikkeen teen seuraavaksi. Vaikka itsellänikin on sata rautaa tulessa kokoajan niin täytyy kuitenkin välillä olla kiitollinen siitä mitä on jo saavuttanut. Joskus täytyy elää reunalla jotta elämässä pääsee kohti tavotteita. Jossittelevan luonteen takia joudun joskus itsekin sanomaan itselleni, että jos vaan jossittelee niin ei koskaan voi saavuttaa unelmiaan.

Muutenhan kieltämättä menee aika hyvin varsinkin jos päiviin sais muutaman tunnin lisää. Ajanpuutteen, epätietoisuuden ja sen innon lisäks tehdä jotain uutta niin pitäs löytää vielä uus asuntokin. Jouduttiin muuttaan vuokralle 2018 loppuvuodesta sillä asunto jossa asuttiin meni tutun välittäjän kautta aika yht’ äkkiä kaupaksi. Uuden oman asunnon löytyminen on osoittautunut luultua vaikeammaksi ja edellisen asunnon myymisestä on mennyt kuitenkin jo yli puoli vuotta. Vaikka asunnon suhteen ei olla mitenkään liian vaativia niin mikään ”on tää ihan kiva” – ei oo vaihtoehto. Kodin täytyy tuntua kodilta ja jos se ei siltä molemmista tunnu niin etsitään niin kauan sitten sitä ”täydellistä”.

mitä minulle kuuluu

Mitä minulle kuuluu?

Luojan kiitos en stressaa asioista vaan annan asioiden mennä eteenpäin omalla painollaan. Välillä kun pysähtyy miettiin niin joku vois olla näistä asioista todella stressaantunut, mutta onneksi elämä kantaa siitä huolimatta. Vaikka kaikki onkin hyvin niin tän postauksen tarkotus oli lähinnä purkaa omia ajatuksia omasta elämästä näiden kaikkien kosmetiikka purkkien takaa! Nyt aioin nauttia tästä lämpimästä säästä vaikka sainkin hirveen flunssas heti loman alkajaisiksi. Onneksi on viikko vielä lomaa jonka jälkeen palaan muutamaksi viikoksi töihin ja jään lomalle taas sen jälkeen.

Stressaatko sinä helposti muuttuvista tilanteista?


Myös nämä voisivat kiinnostaa:

MUST HAVE-TUOTE KESÄFESTAREILLE – ELINAK

5 TÄRPPI TUOTETTA KESÄÄN

25 KYSYMYSTÄ IHONHOIDOSTA