Hae
Paletilla
Kaupallinen yhteistyö

Ensimmäisenä uudenvuodenlupauksena elämäntapamuutos

Kaupallinen yhteistyö: MT Personal Training
*Sisältää mainoslinkkejä

Joko riittää kinkun syöminen? Mitä jos tehtäisiin elämäntapamuutos yhdessä? Näin joulun ja uudenvuoden välissä kun on syönyt itsensä muutamana päivänä täyteen jouluruokaa ja sen jälkeen mättänyt kiloittain suklaata suuhun on vähän jo mietittävä ensi vuotta ja siihen liittyviä tavotteita. Vuosi vaihtuu muutaman päivän päästä ja olen tehnyt itselleni muutamia uudenvuoden lupauksia ja ensimmäisenä niistä on ehdottomasti se, että pieni elämäntapamuutos olisi kohdillaan!

Motivaatio liikuntaan kadoksissa?

Vuosi 2019 meni itselläni aika penkin alle syömisien ja treenaamisen suhteen ja todellakin kaipaan ensi vuoteen potkua terveellisempään elämään. Olen ollut koko ikäni todella liikunnallinen, mutta tässä vuosien aikana liikunta välillä todella hyvältä, mutta suurimmaksi osaksi siltä ettei se kiinnosta yhtään. Sain noin 1,5 vuotta sitten otettua itseäni niskasta kiinni juuri nettivalmennuksen ansiosta, mutta kiinnostus lopahti melkein samantien sen loputtua. Yksinkertaisesti 12 viikkoa kestävä dieetti oli itselleni liikaa ja se sai treenaamisen tuntumaan pakkopullalta. Olen kuitenkin sen jälkeen kokenut ihan järkyttävää morkkista siitä, että liikunta ja terveellinen syöminen loppui kuin seinään vaikka saavutetut tulokset lämmitti mieltä. Muutamien viikkojen tauko oikein syömisestä ja treenaamisesta antoi kuitenkin silloin motivaatiota jatkaa treenaamista vuoden alussa, mutta sitten päälle iski kiireet ja liikunta jäi jälleen kerran.

Untitled

palo liikuntaa kohtaan

Pudotin silloin painoa  reilu 5 kiloa ja olin tuloksesta ylpeä sillä vihdoin olo tuntui virkeältä ja se kaikista palkitsevin osuus oli siinä se, että vaatteet tuntui mukavilta ja istuvilta päällä. Vaikka itselleni minkään valmennuksen pääpointtina ei ole ollut laihtua vaan lähinnä kiinteytyä sekä tuntea itsensä mukavaksi ja onnistuneeksi. Olen painoni suhteen todella sinut, mutta pakko kuitenkin myöntää, että ne pudotetut 5 kiloa tuli aika noileesti takaisin ja kyllä se harmittaa vaikka olisin kuinka sinut itsensä kanssa. Varsinkin kun tietää, että kilojen takaisin tuleminen on ihan oma vika.

Viimeisen puolen vuoden liikunnan puutteen olen laittanut kiireen syyksi. Itseään on helppo huijata, että ei muka ehdi treenata tai tehdä ruokia valmiiksi ja haluan itse ainakin tähän asiaan muutosta. Haluan tuntea taas paloa liikuntaa kohtaan ja jättää turhat ulkona syömiset pois. Tiedän, että jos haluan oikeasti tähän asiaan muutosta ja elää terveellisempää elämää vuonna 2020 niin se päätös elämäntapamuutoksesta on tehtävä nyt.

elämäntapamuutos

Suurin muutos verkkovalmennus

Sain mahdollisuuden osallistua MT personal training *Suurin muutos- verkkovalmennukseen jossa kyse 8 viikon mittaisesta, järkevästä elämäntapamuutoksesta. Valmennuksen aikana opitaan syömään terveellisesti sekä monipuolisesti kuitenkin niin ettei kahdeksaa viikkoa tarvitse syödä pelkkää kanaa ja parsaa. Valmennuksen treenit on suunniteltu niin, että ne voi tehdä missä vain mikä on mielestäni valmennuksen yksi vahvuuksista sekä se ettei onnistuakseen tarvi satoja eri lisäravinnepurkkeja. Tarkoituksena on pudottaa painoa, mutta myös saada lisää energiaa sekä takataskuun opit siitä miten terveellistä elämäntapaa voi toteuttaa vaikka koko loppuelämän ajan.

Onnistuneen elämäntapamuutoksen valmentajina toimii Monna ja Tuukka Pursiainen joilla molemmilla on ihan järkyttävän paljon ammattitaitoa erilaisista liikuntamuodoista sekä ravinnosta. Valmentajat ovat koko tämän 8 viikon ajan mukana valmennettavien apuna ja tukena. Valmennukseen osallistuvat saavat pääsyn suljettuun Facebook- ryhmään josta voi napata inspiraatiota ruokien tekemiseen erilaisten reseptien avulla sekä mahdollisuuden keskustella muiden valmennettavien kanssa. Eikä siinä vielä kaikki sillä valmennuksessa on saatavilla 3 eri tasoista treeniohjelmaa, kotitreeni ohjeita video muodossa sekä siinä saa käyttöönsä treenisovelluksen. Pääset lukemaan Suurin muutos nettivalmennuksesta lisää tästä. 

elämäntapamuutos

Mahdollisuus voittaa 500€

Valmennuksessa on erilaisia viikkohaasteita joiden avulla opetellaan terveellisiä elämäntapoja, mutta valmennuksessa myös palkitaan kolme eniten painoaan pudottanutta rahapalkinnolla ja pääpalkintona on 500€. Eikä siinäkään vielä kaikki sillä tämän lisäksi joka viikko palkitaan prosentuaalisesti eniten painoaan pudottanut tuotepalkinnolla. Palkinnot on mielestäni todella mahtavat ja motivoi porukkaa oikeasti pudottamaan painoaan ja onnistumaan valmennuksen aikana!

*Suurin muutos- verkkovalmennus alkaa 6.1.2020 joten vielä on aikaa osallistua ja lähteä meidän kanssa yhdessä tekemään elämäntapamuutosta! Valmennus kestää sen 8 viikkoa joten se päättyy 3.3.2020. Valmennuksen hinta on 79€ mikä on todella edullinen näin laajalle nettivalmennukselle, mutta koodilla PALETILLA saa valmennuksen vielä edullisemmin nimittäin hintaan 49€.

elämäntapamuutos

Elämäntapamuutos

Tämä elämäntapamuutos tulee juuri oikeaan saumaan sillä koen tarvitsevani sitä juuri nyt. Kaipaan tällä hetkellä todella paljon energiaa asioiden ja tavoitteiden saavuttamiseksi. Olo on jatkuvasti väsynyt ja pienetkin asiat tuntuu välillä mahdottomilta sillä kroppa käy kokoajan kierroksilla kaikesta muusta kuin liikunnasta. Muistan kuinka hyvä fiilis kropassa oli edellisen valmennuksen aikana, sain nukuttua yöni paljon paremmin ja jaksoin tehdä asioita paljon enemmän.

Lähde säkin mukaan tekemään elämäntapamuutosta josta saat opit paljon terveellisempää sekä energisempää elämään. Muistakaa, että koodilla PALETILLA saa valmennuksen hintaan 49€ joka on käytännössä ihan ilmainen sillä joistain valmennuksista saa maksaa satasia. Pääset ostamaan *valmennuksen tästä.

Onko sinulla uudenvuodenlupauksia?


Myös nämä voisivat kiinnostaa:

LUONKO ITSELLENI KIIREEN VAI OLENKO TOSIAAN NIIN KIIREINEN

PARASTA TAMPEREELLA JOULUNA

Kaupallinen yhteistyö: MT Personal Training

2 kommenttia

  1. Katri kirjoitti:

    Pitäisi kyllä itsekin alkaa taas vuoden vaihteen jälkeen harrastamaan, olen nyt pitänyt 3 kuukautta taukoa!

    • Viivi Nurminen kirjoitti:

      Tammikuussa on aina hyvä tehdä pieniä uudenvuodenlupauksia 😉 Onneks sulla on ollut vielä kohtuullinen toi tauko kun itsellä se on venynyt melkein vuoteen 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.