Hae
Paletilla

EPÄSUOSITUT MIELIPITEENI KAUNEUDENHOIDOSTA

Jokaisella meistä on epäsuosittuja mielipiteitä mitkä eivät miellytä keskustelun toista osapuolta ollenkaan, mutta kosmetiikka maailmassa tämä kahteen jakautuminen näkyy mielestäni kaikista vahviten. Myös alalla työskentelevänä törmään lähes viikottain erilaisiin väitteisiin joiden kanssa en itse ole samaa mieltä ollenkaan. Kosmetiikka ja kauneudenhoito on aiheena sellainen missä voisi väitellä jokaisesta siihen kuuluvasta asiasta. Nämä on minun epäsuositut mielipiteeni kauneudenhoidosta mistä moni on varmasti erimieltä, mutta täytyy muistaa ettei meidän kaikkien tarvitse olla samaa mieltä. Saatan söhäistä näillä epäsuosituilla mielipiteilläni ampiaispesää, mutta pointtina on juuri se, että älkää tuomitko toisia niiden valinnoista kosmetiikan suhteen.

Untitled

VÄLTÄ TIETTYJÄ AINESOSIA

Joistakin ainesosista ollaan tehty mörköjä syyttä suotta. Täytyy kuitenkin muistaa ettei kaikki ainesosat esimerkiksi kuivata ihoa kaikilla jos se on tehnyt niin sinulla. On siis turhaa kommentoida, että osta sellaisia tuotteita missä ei ole tätä tai tota ainesosaa kun se teki mun iholle näin. Toiselle voi aina suositella, että hei kokeile jättää tää pois, mutta sellanen turha kommentointi joistain tuotteista kannattaa jättää pois.

KAUNEUDENHOITOALASTA KIINNOSTUNUT HENKILÖ EI OLE AMMATTILAINEN

Moni kauneudenhoitoalalle töihin pyrkivä omistaa täysin eri alan koulutuksen, mutta kertoo pitävänsä erityisen paljon kosmetiikasta tai kauneudenhoidosta. Tämä kiinnostus alaa kohtaan ei kuitenkaan mielestäni takaa tietynlaista ammattitaitoa. Vaikka moni ”kuluttaja” voikin olla ja onkin monesti tietoisempi kuin moni kosmetiikkaa myyvä henkilö niin silti sieltä taustalta puuttuu ne tietynlaiset alkeet. Kosmetiikasta voi tietää paljon, mutta yleensä tieto rajoittuu tuotteisiin eikä kys. henkilöllä ole esimerkiksi ihon toiminnasta minkäänlaista tietoa. Kauneudenhoitoala on jo itsessään yksi villilänsi joten olisi arvostettavaa, että mikäli ala kiinnostaa niin myös kouluttautuisi alalle.

LAPSET VOI KÄYTTÄÄ SAMOJA KOSMETIIKKATUOTTEITA KUIN AIKUISET

Monet aikuiset pitävät mielestäni kosmetiikkatuotteita jotenkin todella vaarallisina lapsilla käytettäväksi, mutta itse olen tästä eri mieltä. On täysin ok jos haluaa välttää tietynlaista kemikaalikuormaa lapsilla, mutta mielestäni lapset voivat käyttää osittain samoja kosmetiikkatuotteita kuin aikuisetkin. Näillä kosmetiikkatuotteilla käytännössä tarkoitan siis suihkugeelejä, hiusten pesutuotteita ja vartalon ihon kosteutukseen tarkoitettuja tuotteita. Lapsilla tarkoitan siis lapsia tai jopa nuoria, en vauvoja ja tietenkin järkipäässä kannattaa tässäkin asiassa pitää. Välttelisin tiettyjä ainesosia tai hajusteita vain mikäli lapsella on todettu niistä tulevaa allergiaa tai herkkyyttä.

ALUMIINI EI OLE PAHASTA

Alumiini luo kainaloon kalvon joka juuri pitää sen hien hajun poissa. Se ei silloin imeydy ihoon ja huuhtoutuu pesun yhteydessä pois iholta. Alumiinia löytyy mm. juomavedestä, ruuista ja varmasti monista muistakin paikoista.

Untitled

LUONNONKOSMETIIKKA ON PAREMPAA

Tiedän että luonnonkosmetiikasta löytyy paljon hyviä tuotteita, mutta en sanoisi sen olevan parempaa kuin synteettinen kosmetiikka. Jotkut tykkäävät luonnonkosmetiikasta ja toiset taas eivät niinkään. En kuitenkaan itse mainostaisi luonnonkosmetiikkaa parempana vaan esittäisin asian sillä tavalla mitä itse enemmän suosii. Luonnonkosmetiikkaa käyttävien ihmisten ei pitäisi tuputtaa synteettistä kosmetiikkaa käyttävälle luonnonkosmea tai toistepäin.

yritys x testaa eläimillä

Edelleen näen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa keskusteluja siitä kuinka jonkin yritys testaa eläimillä koska heillä ei ole leaping bunny sertifikaattia tai he myyvät kiinassa tuotteitaan. Eläinkokeet ovat kiellettyjä suomessa eikä esimerkiksi kiinassa tehdyt eläinkokeet automaattisesti tarkoita sitä, että tulokset raportoidaan heti kyseiselle yritykselle. En hyväksy itse eläinkokeita, mutta kannattaa muistaa, että kaikki raaka-aineet ovat testattu joskus eläimillä.

LUONNONKOSMETIIKKA EI ALLERGISOI

Jokainen kosmetiikkatuote voi allergisoida. Oli se sitten luonnonkosmetiikkaa tai synteettistä. Jotkut saavat allergisia reaktioita luonnonkosmetiikasta, toiset synteettisestä. Luonnonkosmetiikassa käytetään kuitenkin puhtaita ainesosia jotka ovat yleensä allergisoivempia kuin monet muut. En silti itse huutele tuolla luonnonkosmetiikkaa käyttäville, että tiesitkös tätä. Joten annetaan rauha myös tässäkin asiassa.

MEIKKI EI TUKI IHOHUOKOSIA

Meikki ei tuki ihohuokosia mikäli sen poistaa iholta kuten kuuluukin. Meikki jopa suojaa ihoa erilaisilta ärsykkeiltä.

RASVAINEN IHO EI TARVITSE KOSTEUTTA

Tämä on yleinen luulo ettei rasvaista ihoa tarvitse kosteuttaa, mutta monet ongelmat johtuvat juuri siitä ettei iho ole saanut tarpeeksi kosteutusta.

APTEEKKITUOTTEET EIVÄT OLE LAADUKKAAMPIA

Apteekkituotteet eivät ole todellakaan parempia ja monet esimerkiksi atoopikoille määrätyt voiteet sisältävät lähinnä vain outoja ainesosia kuten vaseliinia. Olen kohdannut monet kerrat asiakkaita jotka tulevat kyselemään tehokkaita ihonhoitotuotteita muista kosmetiikka liikkeistä ja mainitsevat ettei apteekin tuotteet ole auttaneet tai esimerkiksi ne kirvelevät iholla. Joskus se parempi voide iholle voi löytyä ihan muualta kuin apteekista vaikka kärsikin juuri esimerkiksi vaikka atooppisesta ihosta.

Untitled

Joku toinen ihminen voi ajatella näistä minun epäsuosituista mielipiteistäni niin, että miten edes kehtaan ajatella asioista näin. Vahvasti omien mielipiteiden esiin tuominen kosmetiikan ja kauneudenhoidon saralla saa mut itseni näkemään joka kerta punaista varsinkin jos mollataan toisen mielipiteitä. Jokainen asia ei mielestäni ole niin musta valkoista ja esimerkiksi jokainen tuote käyttäytyy eri käyttäjillä erilailla. Tuotteita ja erilaisia tapoja hoitaa esimerkiksi ihoa voi suositella muille, mutta älä kerro kuinka muiden se pitäisi tehdä. Me kauneudenhoitoalan ammattilaisetkin vain käytännössä suositellaan kokeilemaan tuotteita, mutta eihän me voida luvata niiden tuovan kuuta taivaalta.

Onko sulla joku epäsuosittu mielipide minkä uskallat paljastaa? 

Seuraa Instagramissa paletillaviivi


Myös nämä voisivat kiinnostaa:

IHMISTEN KAUHEIMMAT IHONHOITORUTIINIT

TESTISSÄ RAKENNEPAIKKAAVA BIOZELL BIOPLEX HIUSTENHOITOSARJA

14 kommenttia

  1. Jenna kirjoitti:

    Mulla on ihan sama tuon meikki asian kanssa. Itseasiassa mä meikkaan talvella huomattavasti enemmän kuin kesällä. Ihan vaan siksi että se meikki suojaa mun korppuihoa talvella totaaliselta kuivumiselta.

    Käytän synteettistä- ja luonnonkosmetiikkaa ihan sekaisin sen mukaan mikä mun iholle sopii. Kora Organics:in kasvoivoide on yksi harvoista mitä voin käyttää koko ajan, vaikkakin talvelle tarvin toisen kaveriksi. Sitten taas en ole löytänyt sitä huikean hyvää putsaria luonnonkosmetiikan puolelta lainkaan vaan on synteettinen käytössä.

    • Viivi Nurminen kirjoitti:

      Ja meikin kanssa näin kannattaakin toimia talvella 🙂
      Itse suosin synteettistä, koska en ole löytänyt niin kivoja tuotteita luonnonkosmetiikan puolelta. Mutta jos sellaisia löytyy niin ehdottomasti suosin sitten niitä!

  2. Noora /prettyawesome.fi kirjoitti:

    Tää oli hyvä kirjoitus ja jotenkin telepatiaa, koska juuri nyt aamulla myönsin ääneen, että en juurikaan pidä enkä usko luonnonkosmetiikkaan. Ja se on ihan fine! Tämä on minun mielipiteeni. Enkä siis sano, etteikö luonnonkosmetiikan puolella olisi niitä ns. kivoja juttuja, mutta näin 40v en todellakaan usko, että niillä saadaan tuloksia esim. ikääntyvän ihon hoidossa. Olen itsekin kosmetologi ja teen medikaalisia ihonhoitoja, joten en ihan tuulesta ole temmannut tätä mielipidettäni. Ja just se sellainen ”syyllistäminen” mitä tulee esille ig:ssä, jos käyttääkin synteettistä kosmetiikkaa. Vähän ehkä myös huvittaa nämä somen ”ihonhoidonammattilaiset”, joilla oikeasti ei ole mitään käryä ihonhoidosta. Nonni! Nyt uskalsimpas paljastaa.

    • Viivi Nurminen kirjoitti:

      Kiitos Noora!

      On täysin fine myöntää ettei pidä luonnonkosmetiikasta ja muutenkin kaikilla on oikeus sanoa oma mielipiteensä ihan mistä vain tuotteista!

  3. Sara kirjoitti:

    Mä en ymmärrä näitä parabeenipelkoisia, kun monesti jos kosmetiikasta on jätetty parabeenit pois, niin ne on sitten korvattu jollakin mahdollisesti vielä ”pahemmalla” ainesosalla, niin miksi vältellä harmittomia parabeenejä?

    • Viivi Nurminen kirjoitti:

      Niinpä 🙂 Monista ainesosista on tehty turhaan pahoja ja ne ovat saaneet vaarallisen ainesosan leiman.

  4. Linda/Lipstick Love kirjoitti:

    Tää oli tosi hyvä postaus! Mulla on itse asiassa luonnoksissa postaus aiheesta ”ihonhoitovinkit” joita netistä on löytynyt. Ja siis ne on just sellasia, mitä itse katson kauhulla, mutta en oo uskaltanut julkaista sitä, kun joku kuitenkin pahoittaa mielensä 😀 Vaikka oon siis itsekin siinä painottanut, että nää on vaan mun mielipiteitä ja ihan perustellut miksen ole samaa mieltä vinkkien antajien kanssa/miksi en itse välttämättä antaisi kyseisiä neuvoja. Ja siihen liittyy just toi, että aika moni ei-ammattilainen luulee olevansa ammattilainen ja monesti ne kaikkein kovimmat neuvot tuleekin juuri niiltä, joilla ei ole mitään kosmetiikka-alan koulutusta. Mullahan ei itsellänikään sellaista ole enkä missään nimessä luule osaavani tai tietäväni mistään paremmin kuin ammattilaiset, mutta toisaalta mä en myöskään jakele amatöörinä omasta mielestäni mitään kovin kyseenalaisia neuvoja. Tuotesuositukset on toki erikseen, mutta kun oon oikeesti törmännyt aika radikaaleihinkin neuvoihin, joita ei-ammattilaiset päästää suustaan..

    Mun mielestä on aina vähän huono, kun mennään radikaalisti johonkin ääripäähän noiden suositusten, neuvojen ja ohjeiden kanssa. Jokainen saa toimia ja käyttää just sellasia tuotteita kuin itse haluaa, mutta mä näen punaista jos aletaan lietsoa turhaa hysteriaa just vaikka joidenkin ainesosien tms. suhteen, kun EU:ssa kuitenkin on sen verran tarkka kosmetiikkalainsäädäntö, ettei markkinoilla pitäisi olla mitään oikeasti terveydelle haitallista. Se on sitten eri, jos henkilö itse haluaa vältellä jotain tiettyä ainesosaa, mutta ei siitä silti tarvitse puhua kuin sen käyttö aiheuttaisi pysyvää haittaa elimistölle. Osa ihmisistä kun ihan oikeasti sitten uskoo siihen, varsinkin kun monesti tällaiset ihmiset ovat todella hyviä puhumaan ja tuomaan sen oman kantansa esille.

    • Viivi Nurminen kirjoitti:

      Kiitos Linda!

      Julkaise tuo postaus ehdottomasti! Ainakin mun mielenkiinto heräsi sitä postausta kohtaan heti 😉 Ja mielestäni näistä tälläisistä asioista juuri pitäisi puhua enemmän. Oon samaa mieltä, että jokainen saa käyttää mitä tahansa tuotteita miten haluaa, mutta kenenkään muun ei pitäisi puuttua siihen. Mun mielestä on hassua, että puhutaan vaarallisista ainesosista, sillä kaupanhyllyille ei pääse mitään terveydelle haitallisia tuotteita.

  5. Diu kirjoitti:

    No mä en kyllä löytänyt tästä postauksesta yhtään epäsuosittua mielipidettä, vaan aika perusjuttuja kaikki. ?

  6. Oona kirjoitti:

    Kiitos tästä. Alalla on paljon mustavalkoista ajattelua, jokainen ajaa oman brändinsä mukaista asiaa totuutena ja kuluttajat hämmentyvät. Looginen ajattelu unohtuu ja ihmiset pitää tavallisia tuotteita myrkyllisinä ja appeal to nature fallacy näkyy, kun ajatellaan että luonnontuotteet ovat turvallisempia.

    • Viivi Nurminen kirjoitti:

      Juuri näin. Kaikilla on myös oikeus käyttää juuri niitä tuotteita mitä haluaa ja siihen on turha kenenkään puuttua.?

  7. F kirjoitti:

    Ihan parasta. Ajattelen aika samanlailla kyllä kaikista näistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.