Hae
Paletilla
Kaupallinen yhteistyö

Kokemuksia Suurin muutos valmennuksesta

Kaupallinen yhteistyö: MT Personal Training

Tänään on Suurin muutos verkkovalmennuksen viimeinen päivä ja ajattelin jakaa omia kokemuksia Suurin muutos valmennuksesta. Ensinnäkin tämä kahdeksan viikkoa on hujahtanut ohi lähes huomaamatta, sillä ensimmäistä kertaa tälläinen valmennus oli itselleni todella sopiva eikä siitä aiheutunut ylimääräistä stressiä. Valmennuksessa syödään kotiruokaa, treenataan omien tottumuksien mukaan ja juuri niin kuin itse haluaa. 8 viikon aikana ei siis tarvinnut syödä kertaakaan kuivaa kanaa ja parsaa enkä ottanut myöskään kertakaan stressiä siitä, että treenasin liian vähän.

Kokemuksia Suurin muutos valmennuksesta

Olen elämäni aikana osallistunut jos jonkin moiseen valmennukseen, sillä terveessä määrin lihaksien kasvatus ja terveellinen elämäntyyli on aina kiehtonut itseäni. Muutama ensimmäinen viikko tai jopa kuukausi on aina sujunut ongelmitta, sillä motivaatio on korkeimmillaan ensimmäisen kuukauden aikana. Kuitenkin monia kuukausia kestävien valmennuksien aikana motivaatio myös loppuu yhtä nopeasti kuin alkoikin. Syynä on aina ollut tiukkaakin tiukempi ruokavalio sekä treeniohjelmat jotka pakottavat käytännössä elämään treenaamiselle. Ja tietenkin listat kaikista mahdollisista kielletyistä jutuista.

Kokemuksia Suurin muutos valmennuksesta

Kahdeksan viikon aikana en mitannut ruokien painoja ja purkittanut niitä muovikippoihin.

Sanotaanko nyt näin, että Suurin muutos verkkovalmennus on saanut muutosta eniten mun omaan ajatteluun. Nimittäin ennen ajattelin ettei tuloksia tule ilman tiukkaakin tiukempaa ruokavaliota, jossa kaikki ylimääräinen on kielletty. Banaania ei voi syödä, koska siinä on normaalia hedelmää enemmän kaloreita. Jokainen ainesosa on grammalleen punnittu ja yhtäkään ylimääräistä kaurahiutaletta ei voi syödä ja mausteetkin pitää olla suolattomia. Nämä valmennukset sopivat joillekin ja niiden takana on ammattimaisia ihmisiä, mutta ne eivät vain sovi itselleni. Itsestäni tuntui aluksi jopa väärältä, että valmennuksessa syödään kotiruokaa ja sitä voi oikeasti maustaa. Edellisissä valmennuksissa olen joka sunnuntai häärännyt keittiössä tunteja muovikippojen kanssa jotta lähes viikon ruaat tulisi tehtyä valmiiksi. Suurin muutos valmennuksessa saatoin tehdä ruokaa muutamalle päivälle, mutta en hulluna purkittanut ja mitannut ruokien painoja. Tein ruokaa niin, että sitä söi mieskin ja keskityin vain, että lautasmalli oli oikea.

Valmennuksen treenit olivat sellaisia mitä jokaisen oli helppo tehdä mikäli niin halusi! Valikoimassa on laadukkaita kotitreeni ohjelmia, ohjelmia salille oman tason mukaan sekä ohjeita myös kehonhuoltoon. Itse tietenkin toteutin ohjelmia jotka olivat salille tarkoitettu, mutta käytin niitä aluksi vain suuntaa antavana.  Itse jäin kaipaamaan aluksi hieman teknisempiä saliohjelmia, mutta tässä muutaman viikon aikana on ollut ihanaa tehdä vähän kevyempiäkin treenejä. Minulla on nimittäin aika paha tapa repiä salilla isoillakin painoilla sekä ajaa itseni ihan loppuun, joten ”kevyemmät” treenit teki treenaamisesta vieläkin mielekkäämpää. Opin myös, että aina ei tarvitse mennä päätyyn asti, jotta treenistä olisi jotakin hyötyä. Liikkeet ovat ohjelmissa todella perus liikkeitä ja niitä on helppo toteuttaa vaikka ei olisi ennen käynyt salilla.

Kokemuksia Suurin muutos valmennuksesta

isoin Muutos tapahtui omassa päässä ei vaa’an lukemassa

Olen kehunut valmennusta kaikille ja myös puhunut ystäväni kanssa joka osallistui Suurin muutos valmennukseen, että on poikkeuksellista ettei motivaatio ole juurikaan kadonnut koko 8 viikon aikana. Ruokien tekeminen ei ole tuntunut yhtään vastemieliseltä ja sitä on ollut helppo noudattaa. Itselläni mielenkiinto pysyi juuri siksi ettei valmennus tuntunu pakko pullalta. Kaikkia varmasti kiinnostaa paljonko kiloja lähti niin itseltäni ei lähtenyt kuin noin neljä kiloa, mutta enemmän muutosta tapahtui omassa päässä mikä on mielestäni paljon tärkeämpää.

Valmennuksessahan on juuri kyse elämäntapamuutoksesta ja itse koen, että olen onnistunut siinä. Olen onnistunut takomaan päähäni ettei terveellinen ja hyvä elämäntapa ole sellaista, että treenaaminen tai syöminen tuntuu pakko pullalta.  Mä oisin itse valmis lähtemään mukaan uudestaan tähän 16.3 alkavaan Suurin muutos valmennukseen, sillä olin tähänkin niin tyytyväinen. Koen kuitenkin, että olen saanut niin hyvät opit ettei mun tarvi enää koskaan välttämättä osallistua mihinkään valmennukseen. Loppuhan on itsestäni kiinni ja siitä kuinka haluan jatkossa elää omaa elämääni. Olen lukenut muiden kokemuksia Suurin muutos valmennuksesta ja kaikki on ollut siihen tyytyväisiä! Enkä yhtään ihmettele.

Kokemuksia Suurin muutos valmennuksesta

Sain matkaani mukaan mielettömän hyviä ja terveellisiä reseptejä sekä  opit siihen miten terveellistä elämäntapaa voi jatkossakin toteuttaa. Jos itse haluat muutosta omaan elämäntapaan niin en voi kun suositella Suurin muutos valmennusta. Koodilla Paletilla saat valmennuksen 49€:n hintaan (norm. 59€). Seuraava valmennus alkaa 16.3.2020 ja ilmottautumaan *pääset tästä.


Myös nämä voisivat kiinnostaa:

4 VIIKKOA ELÄMÄNTAPAMUUTOSTA TAKANA, MITEN ON SUJUNUT?

NÄIHIN ASIOIHIN AION PANOSTAA VUONNA 2020

HEI ME MUUTETAAN!

Lopetin e-pillerit, mikä muuttui?

Untitled

Lopetin e-pillerit muistaakseni viime helmikuussa tai maaliskuussa joten siitä tulee nyt vuosi kun päätin lopettaa niiden syömisen tietoisesti. Olin itse 16-vuotias, kun aloin ensimmäisen kerran syömään e-pillereitä ja söin niitä 7-vuotta lähes putkeen. Syy miksi lopetin ne oli ainoastaan se, että en halunnut enää jatkaa niiden syömistä, sillä en enää rehellisesti sanottuna muistanut millainen todellisuudessa itse olin. Olin jo muutaman vuoden miettinyt omaa herkkyyttäni mikä näkyi joko niin, että vollotin söpöistä koira mainoksista tai vaihtoehtoisesti raivosin mitä tyhmimmistä asioista. Tässä vuoden aikana olen oppinut itsestäni aika paljon sekä alkanut ymmärtämään käytöstäni. Tuon äkkipikasuus kaikkosi heti lopetuksen jälkeen.

Mulla e-pillerit on ollut käytössä aina vain ehkäisyn takia enkä ikinä esimerkiksi ole niitä syönyt kuukautiskipuihin tai muihin oireisiin. Jouduin usein vaihtelemaan e-pillereitä sillä niiden kanssa alkoi esiintymään tiputtelu vuotoa, enkä myöskään koskaan pystynyt syömään e-pillereiden laattoja putkeen. Sain myös tietää yhdellä reseptin uusimiskäynnillä, että minulle 16-vuotiaana määrätyt e-pillerit olivat tarkoitettu myös aknen hoitoon ja itse olen atoopikko. Muistan kärsineeni kuivasta jopa halkeilevasta ja hilseilevästä ihosta siihen aikaan. Oli sanomattakin selvää, että e-pilleri kokemukseni eivät ole olleet oikeasti kauhean hyviä koskaan. Siksi itselleni tuli myös viimeisimpien vuosien aikana sellainen fiilis, että en todellakaan haluaisi syödä yhtään ylimääräistä hormoonia. Ajatus siitä vain kauhistutti itseäni.

Lopetin e-pillerit

Hyviä puoli e-pillereiden lopettamisen jälkeen:

1.Pään säryt vähenivät

Silloin 16-vuotiaana kun aloitin syömään e-pillereitä huomasin, että pääkipuja esiintyi itselläni huomattavasti enemmän. Muistelin kyllä, että silloinen terveydenhoitaja sanoi, että päänsärkyjä voi esiintyä jonkin aikaa kunnes keho tottuu. En koskaan kuitenkaan kiinnittänyt huomiota siihen, että pääkivut olisivat tulleen e-pillereistä sillä olinhan kärsinyt niistä ennenkin. Nyt kuitenkin vuoden ilman olleena voin sanoa, että päänsäryt ovat vähentyneet yli puolella! Jos ennen kärsin viikoittain tai edes kerran kahdessa viikossa päänsärystä, niin nyt niitä esiintyy ehkä kerran tai pari kuukaudessa. Päänsäryt eivät jysähdä päälle mielestäni niin pahasti kuin ennen.

2. Mielialat tasaantui

Kuten postauksen alussa sanoin niin ongelmana oli äkkipikasuus. En todellakaan ole sellainen joka menee 0-100 sekunnissa, sillä normaalisti siihen vaaditaan paljon, että ärähdän jostain asiasta. E-pillereiden syömisen aikana saatoin suuttua vaikka vaan siitä, että mies oli jättänyt sukat nyt vaan väärään paikkaan. Nykyään tuntuu, että olen tasapainoisempi eikä pienet ärsykkeet juurikaan haittaa itseäni. Räjähdysherkkyyttä ei ole enää juurikaan.

3. Parisuhde

Kun lopetin e-pillerit parisuhde alkoi myös parantumaan huomattavasti vaikka parisuhde on parantunut vaikka siihen on toki vaikuttanut muutkin asiat. Mies tokaisi juhannuksena, että oot ihan eri ihminen kuin ennen ja, että hän oli huomannut muutoksen heti. Tämä oli itselleni aika positiivinen paljastus, sillä tuohon aikaan vielä pohdin etten ollut huomannut mitään suurta eroa. On varmasti helpompi olla ihmisen kanssa joka ei räjähtele tyhmistä asioista.

Lopetin e-pillerit

Huonoja puolia E-pillereiden lopettamisen jälkeen

1. Ehkäisy & kivut

E-pillerien lopettamisesta en ole löytänyt juurikaan mitään huonoja puolia. Ainoastaan sen, että ehkäisy on hoidettava huolellisemmin. Huomioin myös sen, että aina kun en ole syönyt e-pillereitä ovat kuukautiskivut olleet normaalia kovemmat, mutta en ole ajatellut asiaa sen enempää sillä kipu ei ole mitenkään mahdotonta eikä haittaa normaalia elämää.

2. Ihon kunto

Yhtenä huonona puolena olen myös huomannut sen, että heti e-pillereiden lopettamisen jälkeen kasvoilleni alkoi muodostumaan sellaisia epäpuhtauksia mistä en koskaan ennen ollut kärsinyt. Olen kuullut paljon, että ihmisillä saattaa räjähtää iho käsiin kun he lopettavat pillereiden syömisen. En kuitenkaan koskaan ajatellut, että se voisi osua omalle kohdalle. Koen kuitenkin, että nuo satunnaiset epäpuhtaudet jotka eivät suostu katoamaan millään ovat kuitenkin pienin murheeni vaikka enää ei tee mieli ilman meikkiä kauheasti kulkeakkaan. Epäpuhtaudet ovat jättäneet iholleni kuitenkin jäljet.

Lopetin e-pillerit

Vaikka listastakin huomaa, että e-pillereiden lopettamisen huonoja ja hyviä puolia on lähes saman verran niin olen nauttinut pillerittömästä elämästä. Koen, että mielummin olen se jonka mun kuuluu olla ja kärsin muutaman päivän kivuista ja epäpuhtauksista kuin se hullu jota olin silloin kuin söin pillereitä. Moni asia on kuitenkin muuttunut parempaan suuntaan kun lopetin e-pillerit.


Myös nämä voisivat kiinnostaa:

4 VIIKKOA ELÄMÄNTAPAMUUTOSTA TAKANA, MITEN ON SUJUNUT?

HEI ME MUUTETAAN!

NÄIHIN ASIOIHIN AION PANOSTAA VUONNA 2020