Hae
Paletilla

Paras vartalovoide atooppiselle iholle O’Keeffe’s Skin Repair

Olen koko ikäni kärsinyt atooppisesta ihosta joka on näin aikuisiällä rauhoittunut, mutta muistuttelee olemassa olostaan aina silloin tällöin. Lapsena ihottuma oli taive kohdissa ja näin aikuisiällä se näkyy sormien välissä sekä selässä. Atooppinen ihoni ei ole koskaan ollut mitenkään paha, mutta aina kun se yltyy pahemmaksi on sitä hoidettava huolellisesti. Usein kuulee, että atooppista ihoa hoidetaan apteekin rasvoilla sillä lääkäri on niitä määrännyt tai ihan kortisonilla. Kortisonivoiteet ovat itselleni ihan se viimeinen vaihtoehto, sillä ne ohentavat ihoa pidemmällä käytöllä enkä puolla apteekin voiteiden puolesta.  O’keeffe’s Working Hands- käsivoide on ollut suuri pelastus kuivien ja halkeilevien käsieni hoitoon ja nyt uudeksi suosikiksi on noussut O’keeffe’s Skin Repair vartalovoide jonka voisin sanoa olevan paras vartalovoide atooppiselle iholle!

*Tuote saatu

Paras vartalovoide atooppiselle iholle

O’Keeffe’s Skin Repair Body Lotion

O’keeffe’s Skin Repair vartalonhoitotuotteet lanseerattiin vuonna 2019 ja ne ovat suunniteltu erittäin kuivan ja kutiavan ihon hoitoon. Voiteet sisältävät ihoa kosteuttavaa sheavoita, mehiläisvahaa ja glyseriinia sekä ne ovat täysin tuoksuttomia. O’keeffe’s Skin Repair vartalovoide sisältää sellaisia kosteuttavia ainesosia jotka olen itse todennut hyväksi oman ihoni hoidossa. Voide on koostumukseltaan melko kevyttä, mutta täyteläistä. Se jättää iholle kalvomaisen tunteen joka lukitsee kosteuden ihoon ja näin ollen kosteuttaa myös ihoa pitkäkestoisesti. Voide ei kuitenkaan tunnu iholla lähmäiseltä eikä se kirvele niin kuin monet muut voiteet kuivasta ihosta kärsivillä.

Untitled

Oma ihottumani on melko pientä verrattuna niihin jotka oikeasti kärsivät atooppisesta ihosta. Oma ihoni oireilee heti kun ilmat viilenevät tai laiminlyöt sen kosteutuksen. Myös liiallista pesemistä on vältettävä ja pesuaineet olisi hyvä olla saippuattomia. Yllä olevassa kuvassa selässäni on atooppista ihottumaa joka kutisee, mutta on myös hilseilevän kuiva. Ongelmana on juuri tuo ihottuma joka aiheutuu raapimisesta, sillä iho kutiaa lähes taukoamatta.

Untitled

Tässä seuraavassa kuvassa olen käyttänyt O’Keeffe’s vartalovoidetta noin reilun muutaman viikon ajan, kerran päivässä. Iho on edelleen kuiva, mutta ei kutiseva sekä ihottuma on parantunut täysin. O’keeffe’s Skin Repair vartalonhoitotuotteet ovat olleet itselleni suuri pelastus ja suosittelen oikeasti kokeilemaan mikäli kärsii ihon kuivuudesta, atooppisesta ihosta tai jopa psorista. Kuvat puhukoon puolestaan, mutta O’keeffe’s Skin Repair vartalovoide on ollut kokeilemistani voiteista paras vartalovoide atooppiselle iholle!

Paras vartalovoide atooppiselle iholle

Meillä koko perhe on suorastaan rakastunut O’keeffe’s tuotteisiin, sillä ne ovat oikeasti todella tehokkaita! Vartalovoidetta on saatavilla 190ml tuubina sekä 325ml pumppupullona ja hinta on noin 15€ paikkeilla. O’keeffe’s tuotteita myydään mm. Citymarketeissa, Motonetissä, Puuilossa ja Kärkkäisellä. Tuotteita voi löytää muualtakin ja pääset etsimään sinun lähimmän myyntipaikan tästä.


Myös nämä voisivat kiinnostaa:

O’KEEFFE’S TEHOKKAITA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE

O’KEEFFE’S WORKING HANDS KÄSIVOIDE ERITTÄIN KUIVILLE JA HALKEILEVILLE KÄSILLE

Kosteuttava kasvovoide kuivalle iholle

Vaikka paukku pakkaset ovat toistaiseksi pysyneet poissa niin oma ihoni on ainakin reagoinut lämpötilan vaihteluihin melko radikaalistikin. Tuntuu, että tämä talvi on ollut erityisen vaikea ihonhoidon suhteen, sillä lämpötila käy välillä pakkasen puolella ja välillä taas ollaan reippaasti plussalla joten mitään kultaista keskitietä ei ole ollut. Tähän komboon kun vielä lisätään kuiva ilma ja kova ilmastointi työpaikalla sekä oma kiire niin ei ihmekään, että iho on ollut kovilla. Oman kiireen vuoksi ihonhoitoni on ollut ihan retuperällä ja se on ollut asia jota olen laiminlyönyt. Tänä talvena olen turvautunut ihonhoidossa ajatukseen, että mitä vähemmän tuotteita niin sen parempi ja löysinkin täydellisen voiteen kuivalle talvi-iholle joka ei aina tarvitse kaverikseen monia eri tuotteita. Täydellinen kosteuttava voide kuivalle iholle Skinfood Premium Avocado Rich kosteusvoide.

*TUOTE SAATU

kosteuttava voide kuivalle iholle.

Olen monesti kehunut korealaisen kosmetiikan ihonhoitotuotteita ja varsinkin kosteusvoiteita. Viimeksi ihastuin hyaluronihappoa sisältävään Eyenlipin Super Aqua Moisture – kosteusvoiteeseen joka kosteuttaa ihoa todella tehokkaasti sekä sopii meikin alle täydellisesti. Kyseinen voide kuitenkin tuntui liian kevyeltä näin talvella ja nappasin kokeiluun Skinfoodin Premium Avocako Rich– kosteusvoiteeseen joka on ollut kuivan ihoni paras kaveri nyt muutaman kuukauden.

Untitled
Untitled

AVOCADO INHONHOIDOSSA

Avocado tunnetaan todellisena superfoodina ruokapöydässä, mutta sitä se on myös iholle ihonhoitotuotteissa. Avocado sisältää melkein 20 erilaista vitamiinia, mineraaleja, kuituja, rautaa sekä beetakaroteenia jotka kosteuttavat ja hoitavat ihoa luonnollisesti. Voide on koostumukseltaan todella täyteläisen paksu joten se sopii erinomaisesti yövoiteena käytettäväksi. Tuoksultaan taas Skinfoodin Avocado- tuotesarja on hyvin mieto. Tuoksua voisi kuvailla tavallisen voiteen tuoksuksi.

kosteuttava voide kuivalle iholle.

Käytän itse voidetta tosiaan yövoiteena ja siihen hommaan tämä on täydellinen näin talvi aikaan. Iho tuntuu todella kosteutetulta ja näyttää ravitulta aamulla voiteen käytön jälkeen. Voide todella tuntuu syväkosteuttavalta ja on varmasti pelastanut kuivan ihoni tänä talvena. Skinfood Premium Avocado Rich kosteusvoidetta saa tilattua Beautyko.fi verkkokaupasta hintaan 23,90€. Skinfood Premium Avocado Rich- tuotesarjaan kuuluu myös kasvovesi sekä todella kosteuttava hoitoneste.

kosteuttava voide kuivalle iholle.

Skinfood Premium Avocado Rich kosteusvoide on kosteuttava voide kuivalle iholle jota suosittelen kokeilemaan mikäli tykkää käyttää yövoiteena paksumpaa voidetta. Itse olen ihastunut tähän voiteeseen täysin!

Myös nämä voisivat kiinnostaa:

TEHOKAS KASVOJEN PUHDISTUS ILMAN KAKSOISPUHDISTUSTA

UUSI KOREALAINEN KOSMETIIKKA BRÄNDI EYENLIP

NÄIN KOSTEUTAT VARTALON IHOA ILMAN RASVAISTA TUNNETTA