Materialla ei makseta laskuja

Aika ajoittan bloggaajat tekevät postauksia yhteistöihin, affiliate linkkeihin ja pr- paketteihin liittyen. Aihe on todella hyvä ja moni ulkopuolinen tai blogien lukijakaan ei aina ymmärrä, että yhden blogi tekstin kirjoittamiseen voi mennä kokonainen työpäivä. Se, että bloggaaja saa mainostuloja, pr-paketteja tai yhteistöitä ei ole aina itsestään selvyys. Yritykset ei todellakaan tyrkytä tavaraa bloggaajille vaan yleensä näiden takana on oma-aloitteinen yhteydenotto yrityksiä kohtaan varsinkin jos olet esimerkiksi mikrovaikuttaja. On eri asia olla Suomen isoin kauneusbloggaaja tai lifestyle bloggaaja, mutta täytyy muistaa ettei sinne Suomen isoimmaks vaikuttajaks pääseminen ole itsestään selvyys ja sen takana on aika monta työtuntia.
Luin äskettäin Jodelista keskustelun missä sen keskustelun aloittaja kehotti kaikkia lopettamaan blogien lukemisen sillä hän oli myös tehnyt niin. Se miksi hän oli päättänyt lopettaa blogien lukemisen oli se, että kukaan ei saisi hommasta kirjaimellisesti penniäkään. Aika suomalainen ajattelu tapa jossa itse olet valmiks maksamaan 100 euroa siitä ettei naapuri saa edes viittäkymppiä.

”somevaltaa”
Keskustelussa tuli ilmi ettei monetkaan halunnut seurata isoja vaikuttajia tai vaikuttajia ylipäätään siksi, että he eivät tee yhtään mitään järkevää. Lifestyle blogeja ei kannata lukea siksi, että siellä tuodaan esille pelkkää kuluttamista. Ne jotka siis kirjoittavat Lifestyle blogeja vain matkustelevat, shoppailevat ja ennen kaikkea mainostavat tätä kaikkea. Uskon, että tämän kommentin kirjoittaja ajatteli samaa myös kauneusbloggaajista. Koska käytän kosmetiikkaa tuhoan todennäköisesti maapallon kaikean maailman myrkyillä ja vaikka sillä paljon puhutulla muovilla.
Samaisessa keskustelussa tuli myös esille, että blogit jotka kiinnostaisivat ihmisiä niin olisi sellaiset missä puhutaan esimerkiksi mielenterveys ongelmista, kiusaamisesta tai vastaavista muista aiheista. Näiden ”Jodlaajien” mielestä somevaltaa pitäisi käyttää ainoastaan silloin, kun annetaan vertaistukea näihin asioihin. Olen kyllä samaa mieltä, että näistä asioista pitäisi puhua enemmän sekä tuoda esille, mutta ei jokainen bloggaaja voi ottaa kantaa näihin asioihin vain siksi että miellyttäisimme kirjoituksillamme suurimpaa osaa Suomalaisista. Blogitekstit syntyvät yleensä siitä mistä itse tykkäät ja mistä ajattelet, että joku muukin voisi ehkä pitää sinun lisäksi.

Mieti menisitkö itse töihin 8 tunniksi ja et saisi siitä palkkaa?
Ammattibloggaajia on Suomessa aika vähän verratuna vaikka muihin maihin, mutta silti kyse on työstä. Moni meistä vaikuttajista ja mikrovaikuttajista tekee päivät työkseen ihan tavallisia hommia ja kirjoittaa omalla ajallaan blogia. Kun aloitin bloggaamaan en todellakaan ajatellut, että tekisin tällä hommalla rahaa itselleni eikä se ollut tarkoituskaan. Mutta koska siihen on aina välillä mahdollisuus niin miksi kieltäytyisin? Jos pomosi tulisi työpäivän jälkeen tuomaan sinulle 100€ bonusta hyvin tehdystä työstä kieltäytyisitkö?
Yhden blogipostauksen kirjoittamiseen voi mennä esimerkiksi 2-8 tuntia tai pahimmillaan jopa viikkoja. Moni kirjoittelee siis tekstejä ihan omasta tahdostaan työpäivän verran ajattelematta saisiko siitä mahdollisesti rahaa. Tässä kohtaa voidaan siis miettiä, että menisitkö itse töihin 8 tunniksia saamatta siitä palkkaa penniäkään? Monen mielestä se ei ole homma eikä mikään kirjoittaa yhtä postausta tai blogia ylipäätään. Kaikkihan siihen pystyy. Jos palataan vaikka niihin ammattibloggaajiin niin he käyttävät kokonaisen työpäivän blogipostauksien tekoon jotta pystyvät tuottamaan sisältöä lähes päivittäin. Kukaan ei istu aamulla koneelle vain julkastakseen yhden postauksen ja odottaen, että rahaa kilahtaa pankkitilille noin vaan. Se homma ei vaan toimi niin.

kaupalliset yhteistyöt, mainostulot PR-LAHJAT yms.
Mä olen jopa joutunut selittelemään ystävilleni sitä miksi saan aina välillä yrityksiltä PR-lahjoja tai miksi saan tästä hommasta muutaman euron välillä itselleenkin. Monien mielestä on väärin, että esimerkiksi nyt mun tapauksessa kosmetiikka alalla työskentelevät ihmiset eivät saa omilta työpaikoiltaan niin paljoa tuotteita testiin kuin bloggaajat tai vloggaajat. He kuitenkin myyvät niitä tuotteita asiakkaille päivittäin. Ymmärrän tämänkin asian ihan täysin sillä työskentelen itse alalla ja joudun myymään välillä uusia tuotteita asiakkaille tietämättä niistä sen enempää kuin mitä koulutusmateriaaleissa on lukenut. Ajattelen kuitenkin niin, että työntekijä ei kuitenkaan pysty tavottamaan niin montaa mahdollista asiakasta työpäivänsä aikana kuin vaikuttaja yhdellä tekstillään. Sekä monessa työpaikassa on hyvät henkilökunta edut mitä taas asiakkaat tai vaikuttajat eivät pysty hyödyntämään mikäli siitä ei ole erikseen sovittu.
Se mihin tämän blogitekstin otsikko viittaan on se, että vaikka välillä bloggaajat saavatkin tuotteita PR-lahjoina niin niillä ei kuitenkaan voi mennä pankkiin maksamaan asuntolainaa, vuokraa tai käydä kaupassa. Mutta jos taas ostaisimme kaikki tuotteet itse olisi siinä aikamoinen summa lyötynä rahaa pelkkään materiaaliin mitä et voi hyödyntää mitenkään. Tämä on ehkä järkyttävää kuluttamista jonkun mielestä, mutta se silti mahdollistaa sen, että tekstejä syntyy. Bloggaajan saadessa tuotteet PR-lahjoina hän ei ole velvotettu kirjoittamaan tuotteista yhtään mitään vaan todennäköisesti kirjoitus syntyy sen jälkeen vasta, kun on todennut tuotteen hyväksi ja haluaa suositella sitä muillekin.

Se, että klikkaan blogipostaukseen jossa lukee ensimmäisenä kaupallinen yhteistyö tai sisältää affiliate linkkejä ei tarkoita sitä, että bloggaajan pankkitilille kilahtaa samantien muutama roponen. Tiedän että moni jättää klikkaamatta sellaisiin postauksiin sillä automaattisesti luulevat sen oman klikkauksen tuovan tekstin kirjoittaneelle rahaa. Olen kuullut muilta ja nähnyt paljon erilaisia keskusteluita siitä, kun bloggaajat eivät mainitse mikäli jokin postaus tai vaikka video on tehty kaupallisessa yhteistyössä. Piilomainontahan on kiellettyä ja näin ollen yhteistyöt tulee merkitä joka kerta selkeästi. Silti kuitenkin kun kirjoitat postauksen alkuun, että postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä jonkun yrityksen kanssa niin jengi ei klikkaa sitä koska oot saanut siitä rahaa. Jep. Affiliate linkin kautta täytyy tulla ostotapahtuma jonka jälkeen bloggaaja saa siitä muutaman euron. Ja ihan oikeasti kirjaimellisesti oikeasti muutaman euron. Se kuinka paljon ostotapahtumia tulee blogien kautta on todella vaihtelevaa.

Ammattina bloggaaja
Moni meistä vaikuttajista varmasti haaveilee siitä, että voisi tehdä tätä työkseen ja se jos jokin on iso kirosana. Onko se väärin, että joku haluaa raksalle töihin, toinen konttoriin ja yksi ammatti bloggaajaksi? Unelmia kai meillä kaikilla on. Meitä kaikkia ei ole tehty tekemään samaa työtä tai valitsemaan ammattiaan niin, että se valinta miellyttäisi jotakin muuta.
Monen mielestä on hienoa, että joku pystyy tienaamaan omalla harrastuksellaan ja toisien mielestä bloggaajat vain yrittävät kaupallistaa itseään rahan kiilto silmissä tekemättä sen eteen yhtään mitään. Blogin kirjoittaminen on vähän kuin perustaisit oman yrityksen jota yrittäisit kasvattaa kokoajan. Kukaan ei tiedä yritystä mikäli sitä ei ole mainostettu missään ja ikinä et myöskään tiedä kuka kiinnostuu just siitä mitä teet.

Bloggaaminenkin maksaa
Moni ei varmasti ajatellut, että bloggaaminen voi maksaa sille bloggaajallekin. Itsekkin kirjoittelen paljon tuotteista jotka olen ostanut omalla rahallani eikä kaikki todellakaan ole saatu blogin kautta. Jotkut kuvapankit jonka kautta saat ladattua kuvat blogiin parempi laatuisina maksaa. Jos teet videoita blogin lisäksi youtuben niin melkeimpä kaikki editointi ohjelmat maksaa. Kuvaus rekvisiitat maksaa. Kamera ja sen lisäosat maksaa. Kuvaus valot maksaa sillä täällä Suomessa on pimeimpinä aikoina aika hankalaa kuvata ilman lisä valoa. Erilaiset kuvanmuokkaus ohjelmat maksaa jne. Tämä ei siis todellakaan ole aina bloggaajillekaan halpaa harrastamista.
Huh. Olipa se melkoinen kirjoitus. Tämä postaus on lojunut luonnokset kansiossa valehtelematta varmaan 3-4 kuukautta sillä en ole saanut sitä tiettyä kirjoitus moodia päälle vaikka olen halunnut puhua tästä aiheesta todella kauan. Vaikka en itse välitä mitä lokaa sosiaalisessa mediassa heitetään bloggaajien päälle niin nähtyäni tuon keskustelun Jodelissa halusin ehdottomasti viimeistellä postauksen ja julkaista sen teille nähätävksi. Voi olla, että teksti on melko sekava sillä olen aikalailla oksentanut tähän teksti kenttään kaikki ne jutut mitä olen halunnut sanoa. Välillä tuntuu ettei näitä asioita voi tajuta kukaan muu kuin toinen vaikuttaja, mutta toivon että tämä avas edes jonkun silmiä bloggaamisesta!
Herättikö postaus jotakin ajatuksia?
Myös nämä voisivat kiinnostaa:
PALETILLA 1V – MILLAINEN ON BLOGIMAAILMA NYT VERRATTUNA YHDEKSÄN VUOTTA SITTEN?
Loppuneet kosmetiikkatuotteet – Maaliskuu 2019
Taas on aika kurkata millainen määrä kosmetiikkaa loppui maaliskuussa ja tässä kuussa loppuikin 20 erilaista kosmetiikkatuottetta. Joukosta löytyy tuttuun tapaan hiustenhoitotuotteita, meikkejä ja ihohoito tuotteita.

The Body Shop Shea Butter Shampoo & Hoitoaine
The Body Shopin Shea eli voipuunvoita sisältävä hiustenhoitosarja tehokosteuttaa ja hoitaa kuivia sekä vahingoittuneita hiuksia. Etenkin sarjan hoitoaine oli oikein mieluinen sillä se jätti hiukset oikeasti todella kosteutetun ja hoidetun tuntuiseksi. Shampoo taas puolestaa pesi hiukset moitteettomasti. Voisin ehdottomasti ostaa jatkossakin lisää ja suosittelen kokeilemaan mikäli hiukset kaipaavat hoitavuutta.

OGX Restoring + Bonding Plex Shampoo & Hoitoaine
Kirjoittelinkin juuri postauksen näistä rakennepaikkaavista Ogx- brändin hiustenhoitotuotteista samaan aikaan kun ne vetelivät viimeisiään. Hoitoaineen nappasin heti käyttöön, kun olin vaalentanut hiuksiani ja se kosteutti kyllä käsiteltyjä hiuksia todella hyvin. Shampoon paksu geelimäinen koostumus vaati totuttelua käytössä, mutta oudosta koostumuksesta huolimatta se pesi hiukset juuri niin kuin pitikin. Sana rakennepaikkaava saisi itseni ostamaan näitä jatkossakin lisää eikä kyllä näiden laadussakaan ole mitään valitettavaa.

The Body Shop Vanilla Chai Shower Gel
Kuukauden loppuneista kosmetiikkasuosikeista löytyy tuttu ja turvallinen The Body Shopin suihkugeeli. Vanilla Chai oli myynnissä jouluna 2017 joten oli korkea aika käyttää se pois. Tuoksu ei ole oma suosikkini.
Femfresh Daily Intime Wash
Femfreshin suihkusaippua on kehitelty niin, että se soveltuu käytettäväksi myös intiimialueille. Nappasin tämän suihkusaippuan käyttöön kun kaipasin neutraalimpaa tuoksua tuon edellisen Vanilla Chain jälkeen. Omaan makuun hieman tylsä tuoksu joten todennäköisesti en ostaisi jatkossa lisää.

The Ordinary Natural Moisturizing Factors + HA
The Ordinaryn voiteen tehokkuus perustuu erilaisiin luonnollisiin kosteustekijöihin. Näitä ovat esimerkiksi: aminohapot, rasvahapot, hyaluronihappo sekä glyseriini. Tämä The Ordinaryn voide oli talvella varmasti yksi kuivan ihoni pelastajista. En hankkisi nyt uutta kesää kohden sillä tämän koostumus on todella paksua, mutta muuten todella hyvä kasvovoide!
Formula 10.0.6 One Smooth Operator Pore Clearing Face Scrub
Tämä kyseinen Formulan kasvokuorinta on näkynyt blogissa monesti! Kuorinta sisältää luonnollisesta magmakivestä peräisin olevaa hohkakiveä jonka ansiosta kuorinta on todella tehokas. Kuorinnan todella karhean koostumuksen takia käytän tuotetta vain silloin, kun iho tuntuu todella tukkoiselta. Tehokas kuorinta jota ehdottomasti suosittelen kokeilemaan.

Lumene Waterproof Bi-Phase Makeup Remover
Lumenen vedenkestävä meikinpoistoaine on yksi suosikeistani ja tuttu näky kuukauden loppuneissa kosmetiikkatuotteissa. Tämä Lumenen öljypohjainen meikinpoistoaine poistaa meikin kuin meikin kasvoilta vaivattomasti. Aion todellakin jatkossa hankkia tätä lisää!
Nivea MicellAIR Make-Up Remover Wipes
Nämä Nivean puhdistusliinat poistavat kaikki meikit kasvoilta pois ilman kasvojenpuhdistustakin. Itseäni näissä hieman häiritsee todella parfyymimainen tuoksu. Voisin kuitenkin jatkossakin ostaa lisää!

The Body Shop Shea Nourishing Body Lotion
Hankin tämän kyseisen vartalovoiteen miehelle käytettäväksi, mutta päädyttiinkin molemmat käyttämään sitä lähes päivittäin. Shea tuoksu sopii niin naiselle kuin miehelle käytettäväksi ja voiteen kevyt koostumus imeytyy nopeasti ihoon. Voisin jatkossakin ostaa lisää.
Dermosil Natural Organic Body Butter Mint
Dermosilin minttu vartalovoi saapui viime vuonna Bette Boksissa ja olen käyttänyt sitä pikku hiljaa pois. Tämän voiteen minttumainen tuoksu ei ole omasta mielestäni kauhean houkutteleva ja se on enemmän todella tunkkainen kuin raikkaan minttumainen. Vaikka kyseessä on vartalovoi niin tämän voiteen koostumus on melko kevyttä. En kuitenkaan ehkä itse ostaisi kyseistä tuotetta.

Bronx Colors Compact Powder
Bronx Colorsin kivipuuteri oli itselläni todella kovassa käytössä ja tykkäsinkin tästä kyseisestä puuterista todella paljon. Bronx Colorsin puuteri sopi hyvin meikin kiinnitykseen kuin korjailuunkin. Vaikka tämä kivipuuteri oli kivaa vaihtelua irtopuuterille niin kyllä enemmän suosin silti niitä irtopuutereita. Voisin ostaa uudestaan esimerkiksi laukkuun meikin korjailua varten.
Wet n Wild Megaglo Contour Palette
Wet n Wildin Megaglo varjostus paletti oli itselläni päivittäisessä käytössä kunnes se hajosi lopullisesti. Tykkäsin enemmän tämän paletin vaaleasta sävystä kuin tuosta tummasta. Hinta-laatu suhteeltaan ihan loistava tuote ja voisin ostaa kyllä uudelleenkin.
Essence Get Big Mascara
Essencen ripsivärit ovat olleet pitkään omia suosikkeja ja lähes kaikki heidän ripsarit ovat toimineet todella hyvin. Tätä vedenkestävää ripsiväriä olen käyttänyt aina alaripsissä sillä se todella kestää itkut kuin naurutkin. Ripsiväri oli jo niin vanha ja kuivunut, että se oli pakko heittää pois!

GARNIER MOISTURE BOMB TISSUE MASK
Garnierin Moisture Bomb kangasnaamio on myös tuttu kuukauden loppuneissa kosmetiikkatuotteissa. En voi tarpeeksi kehua Garnierin naamioiden kangast joka istuu täydellisesti kasvoille sekä pysyy myös paikoillaan.
GARNIER fresh-mix tissue mask
Garnierin uusimpia kangasnaamioita ovat nämä missä on erikseen seerumi sekä kangas. Omasta mielestäni todella vaikea käyttöinen kombo vaikka kangas onkin loistava. En ostaisi välttämättä lisää.

Ekopharma Vadelma kasvonaamio
Ekopharman Vadelma kasvonaamio tuli maaliskuun Jolie Boxista ja olin sen saapumisesta todella innoissani sillä olin pitkään halunnut kokeilla Ekopharman tuotteita. Kyseessä on kosteuttava kasvonaamio ja sitä se kyllä todella oli. Tosi ihana kasvonaamio minkä voisin hommata täysikokoisena yhden kokeilu kerran jälkeen.
Vichy Mineral89
Vichyn seerumi taas saapui helmikuun Glossyboxissa ja oli itselleni jo entuudestaan tuttu tuote. Seerumin kyvyt geelimäinen koostumus imeytyy ihoon nopeasti ja se on suunnattu juuri kuiva ihoisille. Omasta mielestäni aika mitään sanomaton seerumi ja siksi en ostaisi täysikoista.
Oliko joukossa tuttuja tuotteita?
Myös nämä voisivat kiinnostaa:
AMMATTILAISTASON TEHOKAS, MUTTA HELLÄVARAINEN MICELLAIR MEIKINPOISTO SARJA


8