Hae
Paletilla

Testissä Makeup Revolution

Makeup Revolution 2014 perustettu brittiläinen meikkimerkki joka on erikoistunut edullisiin sekä hyvä laatuisiin meikkeihin. Makeup Revolutionin meikeistä löytyy kopioita huomattavasti kalliimmilta meikki merkeiltä kuten esimerkiksi Too Facedilta. Merkissä parasta on, että se löytyy nykyään myös Prismoista vaikka hyllyt ammottaakin tyhjyyttään melko usein. En ole koskaan ennen testannut Makeup Revolutionin meikkejä, mutta olen kuullut niistä paljon pelkkää hyvää. Sarjalla on kattava valikoima erilaisia luomiväripaletteja, meikkipohjia sekä paljon erilaisia meikki tuotteita. Nappasin kauppareissulla matkaan mukaan varjostus & korostus paletin jota olin jo pitkään halunnut testata sekä puuterin ollessa loppu myös irtopuuterin.

C0586B03-927F-4983-A4C8-AC1008C0E756

Makeup Revolution Ultra Contour Palette

Makeup Revolutionin varjostus- ja korostuspaletti sisältää kahdeksan puuterimaista sävyä. Viisi sävyä on mattaisia ja kolme shimmeristä korostus sävyä. Mulla on aina ollut varjostus tuotteita vähän, vaikka varjostukset tulee tehtyä päivittäin. Olen uskollisesti yrittänyt käyttää aina sävyn kerrallaan, mutta kokoelmistani on puuttunut paletti jossa on sekä varjostus, että korostus sävyjä. Ihan ensimmäiseksi halusin hankkia Anastasian contour paletin kun se tuli markkinoille, mutta se on jäänyt ostamatta hinnan takia. Seuraavaksi markkinoille tuli Nyxin varjostus ja korostuspaletti joka oli jo hinnaltaan edullisempi, mutta monella jää käyttämättä siinä olevat sävyt. Tämä Makeup Revolutionin korostus ja varjostuspaletti on hinnaltaan vielä edullisempi kuin nyxin ja sisältää mielestäni kaikille sopivia sävyjä. Vaikka olen itse todella vaalea on paletin kaikki sävyt päässyt silti käyttöön.

752CE205-1064-46DE-89D8-2D1C7E8C3CAB

Makeup Revolution Ghost Finish Luxury Baking Powder

Makeup Revolutionin Ghost Finish baking- puuteri tarttui matkaan mukaan sillä irtopuuteri oli jälleen kerran loppumassa. En itse harrasta baking – tekniikkaa juuri ollenkaan, mutta ajattelin puuterin toimivan ihan meikin kiinnityksessäkin. Ghost Finish on ilmeisesti suunniteltu vaalea ihoisille, joille banaani puuterien sävy on liian kellertävä ja se soveltuu nimensä puolestakin baking- tekniikkaan. Puuterin koostumus on pehmeän silkkimäistä ja sävy on todellakin vaalea. Jopa niin vaaleaa, että en itse suosittelisi tätä puuteria ollenkaan baking- teknikkaan sillä puuteri jää kirjaimellisesti valkoiseksi kasvoille. Pienissä määrin käytettynä puuteri kiinnittää meikin suhteellisen hyvin ja jättää meikkipohjan ihanan sileän tuntuiseksi.

EA83DA5B-0738-424F-88F5-1D93C17EF00F

Näistä kahdesta Makeup Revolutionin tuotteesta suosikiksi nousi ehdottomasti korostus ja varjostuspaletti. Paletin korostus sävyt ovat juuri täydellisen sävyisiä ja varjostus sävytkin on päässyt päivittäiseen käyttöön. Paletin hinta-laatu suhde on todellakin kohdallaan sillä paletin hinta on noin 10-15€ ostopaikasta riippuen. Jos prisman hyllyt ovat tyhjänä voi palettia tilata esimerkiksi cocopandalta. Ghost Finish puuteri ei ollut niin hyvä kuin ajattelin, mutta kevyempään irtopuuteriin sekoitettuna toimii sekin päivitäisessä käytössä loistavasti.

Onko Makeup Revolutionin tuotteet tuttuja? 

Miten ylläpitää kylmän ruskeaa sävyä hiuksissa?

*Sisältää mainoslinkkejä

Kävin muutama noin kuukausi sitten kampaajalla ja hiukseni värjättiin 20-vuoden blondina olemisen jälkeen ruskeiksi. Koska olin tottunut ylläpitämään vain kylmää sävyä blondeissa hiuksissani pelkäsin ruskean sävyn ylläpitoa. Onnekseni kuitenkin kylmää sävyä ylläpidetään samalailla niin vaaleissa kuin tummissakin hiuksissa, mutta vaaleissa hiuksissa kylmän sävyn huomaa huomattavasti helpommin kuin ruskeissa. Nyt kuukauden päivät ruskeiden hiuksien kanssa eläneenä voin sanoa, että tämä kaksikko on ollut kylmän sävyn ylläpidossa yhdessä Fanolan kanssa enemmän kuin tarpeelliset. Fanolasta voit lukea täältä.  Kylmän ruskea sävy hiuksiin saadaan KC Professionalin erilaisilla tuotteilla!

KCprofessional2

kylmän ruskea sävy hiuksiin

KC Professionalin tuotteisiin on voinut luottaa jo vuosia ja heidän tuotteistaan varmasti löytyy tuotteet hiusvärille kuin värille. KC Professionalilla on Color Mask tuotesarja jonka luokse suuntasin heti hiusten värjäyksen jälkeen. Color Mask tuotteet ovat kehitetty hoitamaan käsiteltyjä hiuksia sekä mahdollistamaan jopa radikaalejakin sävymuutoksia.  Sarjan hellävarainen väripigmenttejä sisältävä shampoot sekä sävyttävät tehohoidot sopivat hiusvärin ylläpitoon sekä suoravärivalikoima mahdollistaa erilaisten värimuutosten toteuttamiseen. Kilpailukykyinen hinta ja varma tehokkuus on KC Professionalin suurimpia vahvuuksia.

KCprofessional kylmän ruskea sävy

KC Professionalin Color Mask sarjan shampoot ovat kehitelty erityisesti värjätyille hiuksille. Shampoot pesevät hiukset hellästi kun taas SLS- ja SLES vapaa koostumus suojaa hiusväriä. Color Mask shampoot lisäävät kiiltoa, vahvistavat värikäsiteltyjä hiuksia ja sisältävät UV- suojan joka suojaa hiusten väriä. Color Mask shampoot yhdessä Color Mask sävyttävien ja rakennepaikkaavien tehohoitojen kanssa auttavat värin pysymisessä etenkin silloin kun värin pysymisessä on ongelmia.

KC Professional Color Mask shampoo Pearl

*KC Professional Color Mask shampoo sävyssä Pearl sisältää kylmiä väripigmenttejä, jonka seassa on myös pientä helmiäistä vivahdetta. Väriltään se on kuin mikä tahansa hopeashampoon kaltainen tuote ja se on kehitelty vaaleille hiuksille. Pearl toimii myös vaaleanpunaisen sävyn ylläpitoon hiuksissa sillä se on punapohjainen tuote. Tuote vaahdotetaan kuten mikä tahansa shampoo, mutta annetaan vaikuttaa hiuksissa muutaman minuutin ennen huuhtelua.

Miksi sitten käytän vaaleille hiuksille suunnattua tuotetta? Koska shampoo taittaa hiuksissa lämpimiä sävyjä ja sisältää kylmiä väripigmenttejä se toimii samanlailla niin tummissa kuin vaaleissakin hiuksissa. Suosikki juttuni Pearl shampoossa on sen sisältämä helmiäinen vivahde joka jättää hiukset kiiltävän näköisiksi. Shampoon lisäksi vaihtoehtona on myös *KC Professional Color Mask sävyssä Pearl.

KCprofessional kylmän ruskea sävy

Color Mask on sävyttävä tehohoito hiuksille, joka ylläpitää sekä syventää jo olemassa olevaa hiusväriä. Tehohoito soveltuu värisävyjen ylläpitoon värjäysten välillä, sävyn tummentamiseen tai luonnostaan vaaleiden hiuksien kevyeen sävyttämiseen. Color Mask tehohoito sisältää B5-provitamiinia joka yhdessä keratiinijohdannaisen kanssa rakennepaikkaavat kemiallisesti käsiteltyjä hiuksia. Color Mask tehohoidoista löytyy lukuisia eri värejä joita voidaan sekoitella keskenään ja luoda juuri sellainen sävy minkä haluaa. Color Mask on suomen myydyin tuote, eikä suotta! Color Mask tehohoidot elvyttää auringon, meriveden sekä lämpö- ja värikäsittelyjen rasittamia hiuksia, tehden niistä pehmeät, elinvoimaiset ja kiiltävät.

KC Professional Color Mask Graphite

*KC Professionalin Color Mask tehohoito sävyssä Graphite on kehitelty juuri ruskeille sekä harmaille hiuksille. Graphite ylläpitää viileitä sävyjä hiuksissa samalla kun se hoitaa ja korjaa hiuksia. Sävyttävä tehohoito levitetään pestyihin ja pyyhekuiviin hiuksiin, jonka jälkeen sen annetaan vaikuttaa 5-10 minuuttia riippuen sävyn voimakkuudesta.

Graphite taittaa hiukset todella kylmän sävyisiksi, joten tuotetta ei suositella todella vaaleille hiuksille, sillä ne taittavat helposti vihreään.  Kylmän harmaa sävy näyttää helposti hiuksessa kuin hiuksessa vihertävältä, joten Graphite ehdottomasti tarvitsee rinnalle punapohjaisen tuotteen joka on mulla juuri tuo äsken esittelemäni Pearl shampoo.

KCprofessional kylmän ruskea sävy

Hiusvärin haalistuminen johtuu pääasiallisesti hiustenpesun aiheuttamasta mekaanisesta rasituksesta. Hiustenhoitotuotteiden pesevät ja hoitavat ainesosat poistavat jo hiuksessa olevia väripigmenttejä tai sitten värit eivät vaan yksinkertaisesti pysy hiuksessa kuten myös kävi tälle minun juuri ruskeaksi värjätylle hiukselle. Inhoan kuitenkin niin ruskeassa kuin vaaleassakin hiusvärissä lämpimiä pigmenttejä, joten nämä kaksi KC Professionalin tuotetta ovat auttaneet paremmin kuin hyvin pitämään ne ei halutut sävyt poissa hiuksista. Tällä kaksikolla pärjään vielä pitkälle ennen kuin marssin kampaamoon värjäämään hiukseni uudestaan.

 Onko Color Mask sarjan tuotteet tuttuja?


Myös nämä voisivat kiinnostaa:

MITEN YLLÄPITÄÄ KYLMÄN VAALEAA SÄVYÄ HIUKSISSA?

IDA WARG SILVER – KAUNIIN PUHTAAN VAALEAT HIUKSET